Tänään oli Ronin 8 kk neuvola, vaikka tuota täsmälleen tarkkaa etappia saakin vielä odotella reilun viikon... Hyvin on pikkumies kasvanut ja kehittynyt, mitat ovat nyt seuraavaa: pituus 72 cm ja paino 10,7 kg. Vaatteissahan olemmekin jo siirtyneet lähes kokonaan 80 senttisiin.
Neuvolassa saatiin myös vinkkejä öiden rauhoittamiseen. Maitoa kun menee joskus useampaankin otteeseen, ja muutenkin yöt ovat heräilyä täynnä. Molempien lapsien osalta. Lotalla tosin oli jo pidempi aika, että nukkui lähes koko yön omassa sängyssään, mutta viime yö olikin sitten jotain ihan muuta. Yhdeltä tutulta kuultiin, että olivat siirtäneet Ronin kanssa samanikäisen vauvan Lotan kanssa suurin piirtein samanikäisen neidin kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, ja näin molempien lasten yöt olivat rauhoittuneet. Tätä kokeiltaneen kohta meilläkin.
Mutta nyt ensin - siis tänään illalla - aloitettiin ihan vaan sillä, että maitoa ei enää syödä sängyssä, eikä "maidolla" mennä nukkumaan. Maitopullo kun on tähän asti ollut meillä sellainen nukahtamisväline, niin yöllä kuin päivälläkin (päivällä tosin ei enää ole joka kerta maitoa juotu unille mennessä). On niin kamalan helppoa päivälläkin laittaa Roni nukkumaan, kun mennään vierekkäin äidin ja isän sängylle pötköttelemään ja Roni juo maitonsa siinä vieressä. Ja nukahtaa maidon loputtua. Ja melkein sama juttu iltaisinkin, tosin uni ei yleensä ole tullut ihan heti maidon loputtua. Näin Lotankaan ei ole tarvinnut kauan itsekseen odotella - siis katsella lastenohjelmia telkkarista - kun Ronia on laitettu nukkumaan (etenkin, jos meillä on ollut vain äiti tai isä kotona).
Takaisin tähän iltaan: nukkumaanmeno kävi niin helposti! Ei tarvinnut sylissä juodun maitopullon ja sänkyynlaittamisen jälkeen pidellä kädestä kiinni tai silitellä tai mitään. Oho! Roni taisi kyllä olla aika väsynyt, kun alettiin sitä maitoa juomaan vasta vähän normaalia myöhempään, ja sitä ennen oli oikein kunnolla riehuttu olkkarissa siskon kanssa. Nukkumaanmeno taitaakin käydä vähän helpommin, kun on kunnolla väsynyt. Ihme juttu...Joskus sitä vaan syyllistyy liian aikaisin nukkumaan laittamiseen, kun haluaisi itse hetken hengähtää...
Viikonloppuna onkin luvassa kunnon yöunet, kun molemmat pienet menevät toinen mummulle ja toinen mummille yökylään, ja äiti ja isä lähtevät viettämään viikonloppua Helsinkiin. Kivaa - ja niin tarpeellista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti