perjantai 14. lokakuuta 2011

Unipäivitys

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, toissayönä aloitettiin öiden "rauhoitusoperaatio". Maitopullo juotiin sylissä, josta mentiin omaan sänkyyn nukkumaan. Yöllä kaikenlaisiin tuhinoihin ja ihanteluihin tarjottiin vain tuttia, kunnes aamuyöstä oli pakko ottaa tuttipullo esiin, kun alkoi tulla jo itkua - ettei Lotta puolestaan herää, jos kunnon itku alkaa. Tuttipullossa oli vain vähän maitoa, ja sekin vedellä laimennettua - neuvolan vinkin mukaisesti. Maitokaan ei tosin tällä kertaa riittänyt rauhoitukseksi, vaan äidin kainaloonhan sitä oli päästävä. Kuitenkin, kaiken kaikkiaan ensimmäinen yritys oli aika hyvä.

Viime yönä sitten kokeiltiin kokonaan ilman maitoa, ja niinhän se yö sitten meni ilman maitoa! Aamuyöstä äidin viereen pääseminen ei meinannut oikein riittää uneen kiinni pääsemiseksi, mutta taisi se pikkumies jonkun pätkän siinä aamuviiden ja seitsemän välissä torkkua.

Olisiko se sitten niin, että muutama tällainen yö ja on päästy kokonaan maidosta eroon ja toivottavasti myös saadaan paremmat yöunet ilman koko ajan tapahtuvia heräilyjä. No, sitten se nähdään!

Seuraava askel on sitten Ronin siirtäminen Lotan kanssa samaan huoneeseen - olisiko se sitten sunnuntaina tai alkuviikosta...!

Ei kommentteja: