Tällä viikolla oli yhdistetty Lotan 2-vuotisneuvolakäynti ja Ukon 1-kk-tarkistus. Meillä oli aika varattu 9.30 ja etukäteen vähän jännitti, miten sinne ehditään. Herätys on aamulla kyllä Lotan toimesta jo kuuden-seitsemän aikaan, mutta jotenkin niissä aamutoimissa ja Ukon syöttämisissä se aika vaan hupsahtaa! Niin ja siinä, että jostain kumman syystä äidin mielestä aamulla pitää aina siivoilla, laittaa tiskejä ja pyykkejä ym. "ylimääräistä"...
Päätettiin kuitenkin ottaa helpomman kautta ja pyytää mummu apuun meille aamuksi. Tuona aamuna kuitenkin Ukko nukahti syömisen jälkeen, joten mehän olisi ehditty pihalle jo vaikka kuinka ajoissa! Ihan kiva kuitenkin oli, että mummu oli mukana touhuissa, ja lähti meidän kanssa sitten sinne neuvolaankin saakka, jonka jälkeen jatkettiinkin matkaa mummulle ja papalle lounaalle. On muuten paljon mukavampi mennä kaksilla rattailla, kun on tuolla jäätyneessä pöpperössä aika raskasta liikkua yksillä rattailla molemmat lapset kyydissä.
Niin, ja niitä neuvolakuulumisia. Ukolla oli kaikki ok, painoa tullut jo yli syntymäpainon eli 5205 g ja pituutta oli 57 cm. Nyt on muuten aika mukavasti päästy vähän harvempiin syömisväleihin (sen aiemman kahden tunnin sijaan), joten maitoakin menee vähän enemmän kerralla. Ja öisin on nyt ollut vain se yksi herätys!
Lotan mitat puolestaan olivat 13,5 kg ja 89 cm (joka taisi mennä kyllä hieman yläkanttiin). Hienosti Lotta osasi kaikki "tehtävät", joita neuvolatäti teetti eli mm. piirsi palloja, teki nuppipalapeliä ja laittoi palat oikeille paikoilleen, tunnisti kuvista eläimiä, rakensi palikoista tornin ja potki palloa! Eikä neuvolatätikään aiheuttanut suurempaa vierastusta, vaikka vieraat ihmiset yleensä pitää kiertää enemmän tai vähemmän kaukaa. Saas nähdä, missä vaiheessa vierastus alkaa vähentyä - välillä Lotta kun vierastaa ihan tuttujakin ihmisiä. Esimerkiksi joskus mummulla ja papalla Lotta ensin pyytää pappaa leikkimään kanssaan, ja tovin kuluttua leikeistä saattaa kuitenkin alkaa vähän vierastaa pappaa...
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Iso isosisko
Lotta tuntuu kasvaneen ainakin vuoden verran näinä parina viikkoina, kun Ukko on ollut maailmassa. Lotasta on tullut niin iso ja reipas isosisko!
Aika usein olen kuullut sanottavan, että kun perheeseen tulee uusi vauva, niin isommat pienet lapset taantuvat taidoissaan. Eli jos esim. isosisko on osannut jo käydä potalla ja olla ilman vaippaa, niin vauvan myötä saattaa haluta taas vaipan ja kieltäytyä pottailusta. No, meillä on ihan päinvastoin! Lotallahan oli tuossa aiemmin vaihe, että ei missään nimessä halunnut potalle, mutta nyt viime viikkoina on entistä useammin pyytänyt potalle tai ankalle pöntölle (ankka on siis ankkahahmoinen supistaja vai mikä se härveli nyt onkaan, joka tekee siitä pöntön reiästä pienemmän...). Välillä selvitään jopa koko päivä yhdellä vaipalla!
Samoin Lotta haluaa entistä useammin itse pukea ja syödä, auttaa ei joskus saa ollenkaan. Välillä se tietysti on myös vähän haasteellista, kun etenkin ulkovaatteet on vähän vaikea vielä pukea, ja auttaa ei saisi. Siinä vaiheessa kun Ukko on jo puettu ja laitettu vilttien sisään kantokoppaan ja äidilläkin on jo ulkovaatteet päällä, ja pitäisi lisäksi olla jonkun aikataulun mukaan jossain paikassa, niin huh! Mutta onneksi poikkeustilanteessa voi lahjoa muumipastillilla - se saa vauhtia pukemiseen!
Lotta ei juurikaan ole ollut mustasukkainen Ukon syntymän myötä, vaan edelleen jaksaa ihmetellä "ihan pieni vauva, ihan pienet sormet" ja niin edelleen. Ja tärkeä Lotan tehtävä, jonka itselleen on halunnut, on tuttipullon antaminen äidille. Lotta oli muuten mummulla ja papalla yökylässä tällä viikolla, ja kotiin tultuaan juoksi heti Ukon luokse ja silitteli kovasti pikkuveikkaa. Ihanat pienet murut!
Aika usein olen kuullut sanottavan, että kun perheeseen tulee uusi vauva, niin isommat pienet lapset taantuvat taidoissaan. Eli jos esim. isosisko on osannut jo käydä potalla ja olla ilman vaippaa, niin vauvan myötä saattaa haluta taas vaipan ja kieltäytyä pottailusta. No, meillä on ihan päinvastoin! Lotallahan oli tuossa aiemmin vaihe, että ei missään nimessä halunnut potalle, mutta nyt viime viikkoina on entistä useammin pyytänyt potalle tai ankalle pöntölle (ankka on siis ankkahahmoinen supistaja vai mikä se härveli nyt onkaan, joka tekee siitä pöntön reiästä pienemmän...). Välillä selvitään jopa koko päivä yhdellä vaipalla!
Samoin Lotta haluaa entistä useammin itse pukea ja syödä, auttaa ei joskus saa ollenkaan. Välillä se tietysti on myös vähän haasteellista, kun etenkin ulkovaatteet on vähän vaikea vielä pukea, ja auttaa ei saisi. Siinä vaiheessa kun Ukko on jo puettu ja laitettu vilttien sisään kantokoppaan ja äidilläkin on jo ulkovaatteet päällä, ja pitäisi lisäksi olla jonkun aikataulun mukaan jossain paikassa, niin huh! Mutta onneksi poikkeustilanteessa voi lahjoa muumipastillilla - se saa vauhtia pukemiseen!
Lotta ei juurikaan ole ollut mustasukkainen Ukon syntymän myötä, vaan edelleen jaksaa ihmetellä "ihan pieni vauva, ihan pienet sormet" ja niin edelleen. Ja tärkeä Lotan tehtävä, jonka itselleen on halunnut, on tuttipullon antaminen äidille. Lotta oli muuten mummulla ja papalla yökylässä tällä viikolla, ja kotiin tultuaan juoksi heti Ukon luokse ja silitteli kovasti pikkuveikkaa. Ihanat pienet murut!
Rytmiä ja rutiinia
Tällä viikolla on ollut todellinen paluu arkeen - tai sanoisinko oikeastaan että tutustuminen uuteen arkeen, sillä onhan tämä tohuaminen kahden lapsen kanssa ihan erilaista kuin yhden. Isillä siis päättyi isyysvapaa ja tällä viikolla palasi töihin. Tiivistetysti voisi kuitenkin sanoa, että kivasti meni viikko, ja olihan meillä kyllä mummu useana päivänä apunakin. Mutta ei me kyllä enää päästä lähtemään mihinkään liikenteeseen ennen kymmentä - joskus ennen kun oltiin ulkona leikkimässä jo yhdeksän aikaan ja kävelymatkan jälkeen kylässäkin jo kymmeneltä... Ja ensi viikolla pitäisi ehtiä neuvolaan puoli kymmeneksi, hui...! No, vielä on pari päivää aikaa treenata!
Yöt Ukon kanssa sujuvat suht helposti: kerran tai kaksi herää syömään, ja melko hyvin nukahtaa syömisen jälkeen (joskus pitää vähän inistä ja vänistä omassa sängyssä, mutta hyvin on sinne rauhoituttu muutamien tutin nostelukertojen jälkeen). Vähän rytmin vaihtelusta riippuen aamulla on herätys joko isosiskon ja isin kanssa samaan aikaan eli kuuden ja seitsemän välillä, tai sitten jos on jo muut ehditty nousta ja tehdä suurin osa aamutoimista, niin sitten Ukko heräilee vasta yhdeksän-kymmenen maissa.
Olisi kauhean kiva herätä yöllä vain kerran syöttämään, joten päätin jo pariin kertaan, että herätän Ukon syömään juuri ennen kuin itse mennään nukkumaan. No, joskus se Ukko vaan nukkuu niin sikeän ja tyytyväisen oloisesti, että en ole raaskinut pientä herättää, ja sitten onkin saanut heti kohta nukahtamisen jälkeen nousta syöttämään. Ja sitten vielä sen toisen kerran aamuyöstä. Jonkun mielestä ehkä kuulostaa helpolle että vain kaksi kertaa yössä syötellään, mutta voin kertoa, että ihan sitä se ei ole: syömiseen kun kuuluu se, että ensin lämmitetään lisämaito ja sitten imetellään ja sitten syötetään pullosta. Niin ja vaippakin pitää vaihtaa, muuten seuraavalla kerralla saa vaihtaa vaipan lisäksi lakanat ja vaatteetkin. Ja tämä kaikki tehdään koettaen olla mahdollisimman hiljaa, että muut ei herää. Ja sitten se aamuherätys on jo kuuden jälkeen... Mutta jos ei ole muuta ohjelmaa, niin tämä äiti onneksi saa nukkua usein jopa tunnin tai kahden tunnin päiväunet. Lapset kun ovat yhtä aikaa päiväunilla, toistaiseksi! Ihanaa!
Kaiken kaikkiaan Ukko on edelleen tosi rauhallinen ja tyytyväinen pikkumies. Hereillä jaksetaan olla jo useaan otteeseen päivän aikana ja monia tunteja kerralla. Ukolla onkin hereillä ollessa parin tunnin välein nälkä, joskus useimminkin, mutta sitten pikkumies taas ottaa kerran päivässä pidemmät unet (ja toiset yöllä). Aamupäivällä lähdetään yleensä Lotan kanssa ulos leikkimään, ja siinä välissä Ukko sitten aloittaa ne pidemmät unensa ja nukkuu kahteen-kolmeen saakka jatkaen uniaan parvekkeella.
Joskus Ukkoa iltaisin vähän harmittaa, mutta se on kyllä tosi lyhytkestoista, ja voi kun se äänikin on niin hiljainen... Isosiskolla kun oli mahavaivoista johtuen hieman pidempikestoista (joskus tauotta iltapäivästä yöhön saakka) ja kovempiäänistä tuo huutelu. Eli kyllä tällä kertaa - onneksi! - on päästy vähän helpommalla!
Yöt Ukon kanssa sujuvat suht helposti: kerran tai kaksi herää syömään, ja melko hyvin nukahtaa syömisen jälkeen (joskus pitää vähän inistä ja vänistä omassa sängyssä, mutta hyvin on sinne rauhoituttu muutamien tutin nostelukertojen jälkeen). Vähän rytmin vaihtelusta riippuen aamulla on herätys joko isosiskon ja isin kanssa samaan aikaan eli kuuden ja seitsemän välillä, tai sitten jos on jo muut ehditty nousta ja tehdä suurin osa aamutoimista, niin sitten Ukko heräilee vasta yhdeksän-kymmenen maissa.
Olisi kauhean kiva herätä yöllä vain kerran syöttämään, joten päätin jo pariin kertaan, että herätän Ukon syömään juuri ennen kuin itse mennään nukkumaan. No, joskus se Ukko vaan nukkuu niin sikeän ja tyytyväisen oloisesti, että en ole raaskinut pientä herättää, ja sitten onkin saanut heti kohta nukahtamisen jälkeen nousta syöttämään. Ja sitten vielä sen toisen kerran aamuyöstä. Jonkun mielestä ehkä kuulostaa helpolle että vain kaksi kertaa yössä syötellään, mutta voin kertoa, että ihan sitä se ei ole: syömiseen kun kuuluu se, että ensin lämmitetään lisämaito ja sitten imetellään ja sitten syötetään pullosta. Niin ja vaippakin pitää vaihtaa, muuten seuraavalla kerralla saa vaihtaa vaipan lisäksi lakanat ja vaatteetkin. Ja tämä kaikki tehdään koettaen olla mahdollisimman hiljaa, että muut ei herää. Ja sitten se aamuherätys on jo kuuden jälkeen... Mutta jos ei ole muuta ohjelmaa, niin tämä äiti onneksi saa nukkua usein jopa tunnin tai kahden tunnin päiväunet. Lapset kun ovat yhtä aikaa päiväunilla, toistaiseksi! Ihanaa!
Kaiken kaikkiaan Ukko on edelleen tosi rauhallinen ja tyytyväinen pikkumies. Hereillä jaksetaan olla jo useaan otteeseen päivän aikana ja monia tunteja kerralla. Ukolla onkin hereillä ollessa parin tunnin välein nälkä, joskus useimminkin, mutta sitten pikkumies taas ottaa kerran päivässä pidemmät unet (ja toiset yöllä). Aamupäivällä lähdetään yleensä Lotan kanssa ulos leikkimään, ja siinä välissä Ukko sitten aloittaa ne pidemmät unensa ja nukkuu kahteen-kolmeen saakka jatkaen uniaan parvekkeella.
Joskus Ukkoa iltaisin vähän harmittaa, mutta se on kyllä tosi lyhytkestoista, ja voi kun se äänikin on niin hiljainen... Isosiskolla kun oli mahavaivoista johtuen hieman pidempikestoista (joskus tauotta iltapäivästä yöhön saakka) ja kovempiäänistä tuo huutelu. Eli kyllä tällä kertaa - onneksi! - on päästy vähän helpommalla!
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Vauvaperheen arkea ja luksusta
Edelleen jatkaa meidän pikkumies rauhallista eloaan. Eilen illalla jo luulin, että joko nyt olisi luvassa jotain pienimuotoista iltakonserttia, kun Ukko kitisi ja itkeskeli sylissä. Mutta ei, Ukolla oli vain nälkä. Vaikka oli tankannut koko illan parin tunnin välein maitoa, niin sitten piti taas saada maitoa. Eikä äiti meinannut ymmärtää... Yhdeksältä siis annoin maitoa ja sitten Ukko nukkuikin aamukolmeen saakka tyytyväisenä. Hyvät oli tankkaukset!
Toissapäivänä Lotta pääsi mummulle ja papalle yökylään, ja äiti ja isi saivat nauttia omasta rauhastaan - Ukko se kun melkein vaan nukkuu koko ajan. Ensin käytiin ulkona syömässä ja illaksi vuokrattiin leffa, Oikeesti aikuiset, joka oli muuten ihan älyttömän hauska. Ihmettelin heti alkumetreillä, että olenkohan niin väsynyt, että siksi koko ajan naurattaa, vai voiko leffa vaan olla niin hauska...! Suosittelen siis lämpimästi kyseistä rainaa.
Yöllä heräsin pari kertaa syöttelemään Ukkoa, mutta aamulla jatkoinkin unia jopa puoli yhteentoista saakka! Edelliskerrasta onkin reilusti yli pari vuotta, kun näin pitkään on aamulla tullut nukuttua! Melkein myöhästyin kampaajalta ja tuli kiire aamutoimia tehdessä, ja osa ajasta valahti taas siihen, että mietittiin pikkumiehelle nimivaihtoehtoja. Niitähän pitää alkaa aina juuri silloin pohtimaan, kun ollaan lähdössä johonkin tai olisi jotain muuta hommaa... No, vielä ei päädytty mihinkään varmaan lopputulokseen, vaan meillä edelleen pyörii keittiön pöydällä erinäisiä nimilistoja, joista aina välillä on käyty viivaamassa yli hylättyjä vaihtoehtoja ja kirjoitettu lisää uusia.
Lotta on edelleen reippaista reippain isosisko ja kovasti auttaa vauvan hoitamisessa. Tänään tosin pikkuneidillä lipsahti tuttipullo omaan suuhun, kun pyöritteli sitä käsissään odotellessaan, että saa ojentaa sen äidille...
Toissapäivänä Lotta pääsi mummulle ja papalle yökylään, ja äiti ja isi saivat nauttia omasta rauhastaan - Ukko se kun melkein vaan nukkuu koko ajan. Ensin käytiin ulkona syömässä ja illaksi vuokrattiin leffa, Oikeesti aikuiset, joka oli muuten ihan älyttömän hauska. Ihmettelin heti alkumetreillä, että olenkohan niin väsynyt, että siksi koko ajan naurattaa, vai voiko leffa vaan olla niin hauska...! Suosittelen siis lämpimästi kyseistä rainaa.
Yöllä heräsin pari kertaa syöttelemään Ukkoa, mutta aamulla jatkoinkin unia jopa puoli yhteentoista saakka! Edelliskerrasta onkin reilusti yli pari vuotta, kun näin pitkään on aamulla tullut nukuttua! Melkein myöhästyin kampaajalta ja tuli kiire aamutoimia tehdessä, ja osa ajasta valahti taas siihen, että mietittiin pikkumiehelle nimivaihtoehtoja. Niitähän pitää alkaa aina juuri silloin pohtimaan, kun ollaan lähdössä johonkin tai olisi jotain muuta hommaa... No, vielä ei päädytty mihinkään varmaan lopputulokseen, vaan meillä edelleen pyörii keittiön pöydällä erinäisiä nimilistoja, joista aina välillä on käyty viivaamassa yli hylättyjä vaihtoehtoja ja kirjoitettu lisää uusia.
Lotta on edelleen reippaista reippain isosisko ja kovasti auttaa vauvan hoitamisessa. Tänään tosin pikkuneidillä lipsahti tuttipullo omaan suuhun, kun pyöritteli sitä käsissään odotellessaan, että saa ojentaa sen äidille...
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Pikkuneiti 2 vuotta!
Eilen tuli Lotalla kaksi vuotta täyteen. Onnea meidän pikku murulle!
Varsinaisia synttärijuhlia vietetään vähän myöhemmin, yhdessä pikkuveikan nimijuhlien kanssa. Kunhan nyt ensin saadaan se nimi päätettyä...
Pienesti tosin juhlittiin eilenkin, kun Lotta ja isi kävivät hakemassa leipomosta kinuskitäytekakun. Laitettiin siihen päälle kynttilätkin, ja hienosti Lotta osasi ne puhaltaa! Sopivasti oli sovittu, että Lotan kummitäti tulee käymään, niin saatiin vieraitakin kaakulle!
Lahjojakin pikkuneiti sai: mummu ja pappa kävivät tuomassa oman lahjansa, samoin kummitädillä oli paketti tullessaan. Illalla käytiin vielä mummilla kyläilemässä, josta sieltäkin tarttui paketti mukaan. Kyllä oli yhtä juhlaa koko päivä! Nyt on meillä uudet muumi-lakanat, muumi-kylpytakki, muumi-vaatetta ja hienot nukenrattaat. Ja kyllä, muumit on edelleen pop!
Varsinaisia synttärijuhlia vietetään vähän myöhemmin, yhdessä pikkuveikan nimijuhlien kanssa. Kunhan nyt ensin saadaan se nimi päätettyä...
Pienesti tosin juhlittiin eilenkin, kun Lotta ja isi kävivät hakemassa leipomosta kinuskitäytekakun. Laitettiin siihen päälle kynttilätkin, ja hienosti Lotta osasi ne puhaltaa! Sopivasti oli sovittu, että Lotan kummitäti tulee käymään, niin saatiin vieraitakin kaakulle!
Lahjojakin pikkuneiti sai: mummu ja pappa kävivät tuomassa oman lahjansa, samoin kummitädillä oli paketti tullessaan. Illalla käytiin vielä mummilla kyläilemässä, josta sieltäkin tarttui paketti mukaan. Kyllä oli yhtä juhlaa koko päivä! Nyt on meillä uudet muumi-lakanat, muumi-kylpytakki, muumi-vaatetta ja hienot nukenrattaat. Ja kyllä, muumit on edelleen pop!
Rauhallisesti kotosalla
Nyt on oltu viikko kotona Ukon syntymän jälkeen, ja kyllä on ollut mukavan leppoisa viikko. Näin siis Ukon osalta. Lotta puolestaan on ollut flunssassa ja alun kovan kuumeen jälkeen nyt taas pienessä kuumeessa. Voi kun tulisi jo kesä, niin pääsisi ainakin näistä flunssapöpöistä!
Eilen oli Ukon ensimmäinen varsinainen neuvolatarkastus - maanantainahan me käytiin pelkästään punnituksessa. No, äiti sitten ymmärsi vähän väärin aikaa varatessaan ja odotteli neuvolatätiä kovasti meille kotiin käymään. Tädin ollessa 20 minuuttia myöhässä kaivelin puhelimesta numeroa esiin, kun hän jo soittikin minulle. Selvisi, että neuvolaanhan meidän olisikin pitänyt mennä! No, ei siinä mitään, äkkiä syöteltiin syöttämisen loppuun ja lähdettiin sitten neuvolaan. Onneksi oli pitkä aika varattuna, sillä päästiin aloittamaan vasta 45 minuuttia alkuperäisen ajan jälkeen. Ja onneksi seuraava asiakas soitti olevansa myöhässä, joten ei ollut mitään kiirettä.
Painoa oli tullut jo vähän lisää, nyt sitä on 4470g kasassa! Kaikki oli hyvin ja koska painoa oli tullut lisää, niin nyt ei enää tarvitse herätellä syömään kellon mukaan. Ukko kun onneksi itse herää ja syö kolmen-neljän tunnin välein, niin pysyy tahti tasaisena.
Eilen oli Ukon ensimmäinen varsinainen neuvolatarkastus - maanantainahan me käytiin pelkästään punnituksessa. No, äiti sitten ymmärsi vähän väärin aikaa varatessaan ja odotteli neuvolatätiä kovasti meille kotiin käymään. Tädin ollessa 20 minuuttia myöhässä kaivelin puhelimesta numeroa esiin, kun hän jo soittikin minulle. Selvisi, että neuvolaanhan meidän olisikin pitänyt mennä! No, ei siinä mitään, äkkiä syöteltiin syöttämisen loppuun ja lähdettiin sitten neuvolaan. Onneksi oli pitkä aika varattuna, sillä päästiin aloittamaan vasta 45 minuuttia alkuperäisen ajan jälkeen. Ja onneksi seuraava asiakas soitti olevansa myöhässä, joten ei ollut mitään kiirettä.
Painoa oli tullut jo vähän lisää, nyt sitä on 4470g kasassa! Kaikki oli hyvin ja koska painoa oli tullut lisää, niin nyt ei enää tarvitse herätellä syömään kellon mukaan. Ukko kun onneksi itse herää ja syö kolmen-neljän tunnin välein, niin pysyy tahti tasaisena.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Mallia "nukkuu ja syö"
Ukko on ollut tähän saakka ihan superrauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Ihan eri maata kuin siskonsa aikoinaan. Nyt vasta oikeastaan tajusinkin, että Lotan itkuisuus heti syntymästä saakka oli myös sitä, että Lottahan oli heti kipeä, kun pitkä aika lapsiveden menosta aiheutti infektion ja oli siinä jotain muutakin vaivaa. Eli ei ihme, että vähän harmitti.
Ukko se vaan nukkuu ja syö, ja on hän kyllä hereilläkin joka päivä enemmän ja enemmän - aina yhtä tyytyväisenä. Joku kun joskus on sanonut, että sellaisia vauvoja on olemassa, niin epäilin kyllä aina suuresti. Omat kokemukset kun olivat jotain ihan muuta. Mutta nyt voin todeta, että kyllä, kyllä sellaisia vauvoja on! Jokin epäilys kuitenkin edelleen kalvaa, ja kun sanonkin, että tämä vauva on nukkuu ja syö -mallia, niin perään totean, että ainakin toistaiseksi... Voihan se vielä muuttua ja moneen kertaan.
Ukolla tosiaan on paino laskenut aika reippaasti syntymästä, vaikka syökin kahden-kolmen tunnin välein ja aina myös lisämaitoa. Imetys kun ei oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, tai on se muuten hyvin lähtenyt, mutta maitoa tulee aika vähän. Sairaalassa saatiin ohjeeksi syöttää vähintään kolmen tunnin välein, että paino lähtisi nousuun, ja Ukolla onkin rytmi aika sen mukainen ihan luonnostaan. Ainoastaan kerran tai pari vuorokaudessa ollaan herätetty syömään.
Tänään käytiin neuvolassa punnituksessa ja edelleen oli paino laskenut, nyt oli jotain 4400 gramman luokkaa. Ohjeeksi saatiin antaa niin paljon lisämaitoa kuin vain jaksaa syödä. Tällä hetkellä lisämaitoa menee noin 60-80 ml. Onneksi Ukolla näyttää kaikki olevan hyvin, nukkuu hyvin ja on virkeänä hereillä. Sinänsä tuo painonlasku ei mitään haittaa, eiköhän se siitä lähde nousemaan.
Ukko se vaan nukkuu ja syö, ja on hän kyllä hereilläkin joka päivä enemmän ja enemmän - aina yhtä tyytyväisenä. Joku kun joskus on sanonut, että sellaisia vauvoja on olemassa, niin epäilin kyllä aina suuresti. Omat kokemukset kun olivat jotain ihan muuta. Mutta nyt voin todeta, että kyllä, kyllä sellaisia vauvoja on! Jokin epäilys kuitenkin edelleen kalvaa, ja kun sanonkin, että tämä vauva on nukkuu ja syö -mallia, niin perään totean, että ainakin toistaiseksi... Voihan se vielä muuttua ja moneen kertaan.
Ukolla tosiaan on paino laskenut aika reippaasti syntymästä, vaikka syökin kahden-kolmen tunnin välein ja aina myös lisämaitoa. Imetys kun ei oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, tai on se muuten hyvin lähtenyt, mutta maitoa tulee aika vähän. Sairaalassa saatiin ohjeeksi syöttää vähintään kolmen tunnin välein, että paino lähtisi nousuun, ja Ukolla onkin rytmi aika sen mukainen ihan luonnostaan. Ainoastaan kerran tai pari vuorokaudessa ollaan herätetty syömään.
Tänään käytiin neuvolassa punnituksessa ja edelleen oli paino laskenut, nyt oli jotain 4400 gramman luokkaa. Ohjeeksi saatiin antaa niin paljon lisämaitoa kuin vain jaksaa syödä. Tällä hetkellä lisämaitoa menee noin 60-80 ml. Onneksi Ukolla näyttää kaikki olevan hyvin, nukkuu hyvin ja on virkeänä hereillä. Sinänsä tuo painonlasku ei mitään haittaa, eiköhän se siitä lähde nousemaan.
Reipas isosisko
Lotta ja isi kävivät iltaisin sairaalassa äitiä ja vauvaa katsomassa. Lotta oli heti ensi kohtaamisesta saakka innoissaan pikkuveikasta ja hoki: "ihan pieni vauva, ihan pieni vauva", ja kävi kurkkimassa vauvaa sängyn reunalla. Vauva piti saada syliin, ja nätisti Lotta silitteli vauvan päätä ja käsiä. Vauvasta ei tietysti kovin kauaa jaksanut sairaalassa kiinnostua, vaan välillä piti päästä kävelemään käytävälle sekä leikkimään ja piirtämään.
Äidin suhteen Lotalla ei tullut mitään mustasukkaisuutta. Etukäteen olin ajatellut, että kun Lotta näkee äidin kahden päivän eron jälkeen, niin haluaisi äidin jo kotiin tai jäädä äidin kanssa sairaalaan. Mutta ei. Pikkuneiti oli tosi reipas ja lähti kiltisti isin kanssa sairaalasta kotiin. Samoin vauvan sylissä pitämisestä ajattelin, että mitenköhän Lotta reagoi, kun muita vauvoja tai lapsia sylissä pitäessäni Lotta yleensä oli alkanut itkeä ja haluta syliin itsekin. Mutta ei siinäkään mitään, Lotta selvästi heti tajusi, että tämä on se meidän vauva, joka siellä äidin masussa oli köllötellyt jo koko syksyn ja talven ajan. Otto-vauva, kuten Lotta sanoo. Nyt on tosin jo alkanut sanoa Ukoksi, kuten me muutkin vauvaa kutsumme.
Kotiin saapuminenkin sujui tosi hienosti ja Lotta suhtautui vauvaan edelleen ihanasti! Muutaman kerran taisi tulla ekana päivänä mustasukkaisuuskiukkua, mutta se meni aika nopeasti ohi. Iltaa kohden Lotalla nousikin sitten lämpö, joten kiukku saattoi olla osittain myös kuumeflunssan ennakkoa. Seuraavana päivänä kuumetta oli edelleen ja pikkuneiti oli aika reppana, kurkku kipeänä ja nenä nuhaisena. Tänäänkin vielä kuumetta on ollut jopa melkein 39 astetta, joten ymmärrettävästi äidin syliä on vähän oltu vailla. Onneksi isin sylikin on hyvin kelvannut!
Äidin suhteen Lotalla ei tullut mitään mustasukkaisuutta. Etukäteen olin ajatellut, että kun Lotta näkee äidin kahden päivän eron jälkeen, niin haluaisi äidin jo kotiin tai jäädä äidin kanssa sairaalaan. Mutta ei. Pikkuneiti oli tosi reipas ja lähti kiltisti isin kanssa sairaalasta kotiin. Samoin vauvan sylissä pitämisestä ajattelin, että mitenköhän Lotta reagoi, kun muita vauvoja tai lapsia sylissä pitäessäni Lotta yleensä oli alkanut itkeä ja haluta syliin itsekin. Mutta ei siinäkään mitään, Lotta selvästi heti tajusi, että tämä on se meidän vauva, joka siellä äidin masussa oli köllötellyt jo koko syksyn ja talven ajan. Otto-vauva, kuten Lotta sanoo. Nyt on tosin jo alkanut sanoa Ukoksi, kuten me muutkin vauvaa kutsumme.
Kotiin saapuminenkin sujui tosi hienosti ja Lotta suhtautui vauvaan edelleen ihanasti! Muutaman kerran taisi tulla ekana päivänä mustasukkaisuuskiukkua, mutta se meni aika nopeasti ohi. Iltaa kohden Lotalla nousikin sitten lämpö, joten kiukku saattoi olla osittain myös kuumeflunssan ennakkoa. Seuraavana päivänä kuumetta oli edelleen ja pikkuneiti oli aika reppana, kurkku kipeänä ja nenä nuhaisena. Tänäänkin vielä kuumetta on ollut jopa melkein 39 astetta, joten ymmärrettävästi äidin syliä on vähän oltu vailla. Onneksi isin sylikin on hyvin kelvannut!
Ukko tuli!
No niin, päättyihän se odottamisen tuska vihdoin! Maanantaina 21.2. klo 20.04 pikkuherra Niittymäki saapui maailmaan kiireellisellä sektiolla raskausviikoilla 41+2. Painoa oli 4960 g ja pituutta 54 cm, päänympärys 37 cm. Ei siis mikään ihan pikkuinen mies! Tosin nyt viikko syntymän jälkeen paino on pudonnut aika reilusti, noin 4400 grammaan, mutta sitä yritetään nyt lisätä runsain lisämaidoin. Painoarviossahan muuten sanottiin, että olisi ollut laskettuna aikana 3800 g - pikkasen meni alakanttiin...!
Sitten seuraa tiivistetty synnytyskertomus - jos et halua tietää tarkemmin, niin hyppää yli!
Sunnuntaipäivän ajan pohdin, että olisikohan se lapsivettä, jota näytti päivän mittaan vähän tihkuvan. No, illalla vasta sain aikaiseksi soitettua synnärille ja käskivät tulla testiin, jolla asia selviäisi. Lapsivettähän se oli, ja saatiin vaihtoehdoksi joko jäädä sairaalaan yöksi tai sitten tulla aamulla takaisin. Jos mitään ei yön aikana olisi tapahtunut, niin aamulla olisi alettu käynnistellä.
Lähdettiin yöksi kotiin, mutta palattiin takaisin sairaalaan joskus yhden maissa, kun supistuksia alkoi tulla tiheämpään ja kivuliaina. Yö jatkettiin samaa rataa, ja homma eteni aika hitaasti. Jossain vaiheessa aamulla alettiin laittaa oksitosiinia, jota lisättiin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän. Ja supistukset etenivät sen mukaisesti. Mutta vieläkin edistyminen oli hidasta. Kivut olivat kuitenkin kovat ja epiduraali auttoi niihin, samoin ilokaasu. Puudutus tietysti lievensi supisteluja, joten taas lisättiin tippaa.
Iltapäivällä kivut olivat kestäneet jo niin kauan, että jaksaminen alkoi hiipua. Etenkin, kun takana oli uneton ja ravinnoton (eikä juodakaan saanut!) yö ja melkein jo päiväkin. Tässä vaiheessa pyysin jo sektiota, kun synnytys oli edennyt täsmälleen kuten Lotankin, ja pelkona tietysti oli, että joutuisin samaan rääkkiin uudelleen eli puolitoista vuorokautta tuskaa ja sitten kuitenkin sektio. Synnytyspelkokeskustelussahan oli sovittu, että jos synnytys etenee kuten edellinenkin, niin sektiopäätös tehtäisiin helpommin.
No, lääkäri oli tässä vaiheessa päivää eri mieltä, ja sanoi, että odotetaan vielä ja lisätään tippaa. Tämä kuitenkin aiheutti vauvalle sykkeennousun jopa yli 200 krt/min, joten muutaman kerran jälkeen todettiin, että tippaa ei voi enää lisätä. Ultrassa näkyi, että vauva on avotarjonnassa (kuten Lottakin oli). Nyt en enää muista, että mitä muita tekijöitä siinä vielä oli, mutta lopulta lääkärikin päätyi sektion kannalle. Ja se oli suuri helpotus!
Niin se muru sitten syntyi kiireellisellä sektiolla klo 20.04, 19 tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen. Jälkikäteen lääkärikin totesi, että eihän se vauva sieltä olisi missään nimessä itsekseen tullut, kun kokoa oli niin reippaasti. Tässä kohtaa voisi olla jälkiviisas - mitäs minä sanoin! Mutta nyt on koitos ohi ja lopputulos mitä ihanin!
Sairaalassa oltiin lauantaihin saakka, kun ensin minulla oli tulehdusarvot koholla ja sitten vauvalla paino laski liikaa. Sairaalassa oli tällä kerralla jopa mukava olla, kun siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista (huoneissa oli vain yksi äiti normaalin kahden sijaan), ja sai rauhassa levätä. Ja kivana plussana samaan aikaan sairaalassa olivat myös kaksi äidin kaveria, joista toinen sai poikansa edellisenä päivänä, ja toinen tyttönsä saman päivänä!
Sitten seuraa tiivistetty synnytyskertomus - jos et halua tietää tarkemmin, niin hyppää yli!
Sunnuntaipäivän ajan pohdin, että olisikohan se lapsivettä, jota näytti päivän mittaan vähän tihkuvan. No, illalla vasta sain aikaiseksi soitettua synnärille ja käskivät tulla testiin, jolla asia selviäisi. Lapsivettähän se oli, ja saatiin vaihtoehdoksi joko jäädä sairaalaan yöksi tai sitten tulla aamulla takaisin. Jos mitään ei yön aikana olisi tapahtunut, niin aamulla olisi alettu käynnistellä.
Lähdettiin yöksi kotiin, mutta palattiin takaisin sairaalaan joskus yhden maissa, kun supistuksia alkoi tulla tiheämpään ja kivuliaina. Yö jatkettiin samaa rataa, ja homma eteni aika hitaasti. Jossain vaiheessa aamulla alettiin laittaa oksitosiinia, jota lisättiin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän. Ja supistukset etenivät sen mukaisesti. Mutta vieläkin edistyminen oli hidasta. Kivut olivat kuitenkin kovat ja epiduraali auttoi niihin, samoin ilokaasu. Puudutus tietysti lievensi supisteluja, joten taas lisättiin tippaa.
Iltapäivällä kivut olivat kestäneet jo niin kauan, että jaksaminen alkoi hiipua. Etenkin, kun takana oli uneton ja ravinnoton (eikä juodakaan saanut!) yö ja melkein jo päiväkin. Tässä vaiheessa pyysin jo sektiota, kun synnytys oli edennyt täsmälleen kuten Lotankin, ja pelkona tietysti oli, että joutuisin samaan rääkkiin uudelleen eli puolitoista vuorokautta tuskaa ja sitten kuitenkin sektio. Synnytyspelkokeskustelussahan oli sovittu, että jos synnytys etenee kuten edellinenkin, niin sektiopäätös tehtäisiin helpommin.
No, lääkäri oli tässä vaiheessa päivää eri mieltä, ja sanoi, että odotetaan vielä ja lisätään tippaa. Tämä kuitenkin aiheutti vauvalle sykkeennousun jopa yli 200 krt/min, joten muutaman kerran jälkeen todettiin, että tippaa ei voi enää lisätä. Ultrassa näkyi, että vauva on avotarjonnassa (kuten Lottakin oli). Nyt en enää muista, että mitä muita tekijöitä siinä vielä oli, mutta lopulta lääkärikin päätyi sektion kannalle. Ja se oli suuri helpotus!
Niin se muru sitten syntyi kiireellisellä sektiolla klo 20.04, 19 tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen. Jälkikäteen lääkärikin totesi, että eihän se vauva sieltä olisi missään nimessä itsekseen tullut, kun kokoa oli niin reippaasti. Tässä kohtaa voisi olla jälkiviisas - mitäs minä sanoin! Mutta nyt on koitos ohi ja lopputulos mitä ihanin!
Sairaalassa oltiin lauantaihin saakka, kun ensin minulla oli tulehdusarvot koholla ja sitten vauvalla paino laski liikaa. Sairaalassa oli tällä kerralla jopa mukava olla, kun siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista (huoneissa oli vain yksi äiti normaalin kahden sijaan), ja sai rauhassa levätä. Ja kivana plussana samaan aikaan sairaalassa olivat myös kaksi äidin kaveria, joista toinen sai poikansa edellisenä päivänä, ja toinen tyttönsä saman päivänä!
torstai 17. helmikuuta 2011
Flunssailua
No niin, odotuksen viime metreillä saatiin vaivoiksemme vielä flunssa! Hoh hoijaa... jokohan alkaisi tälle talvelle sitten riittämään...
Isi oli ollut flunssassa jo aiemmin, ja viime viikonloppuna se iski sitten perheen tyttöihinkin. Lotalla oli kuumetta päivänä, parina, ja kurkun köhinä, kipeys, nuha ja sama kierros alusta uudelleen jatkuu vielä tällä viikollakin.
Pikku hiljaa alkaa tämä neljän seinän sisällä oleminen käydä hermoon, etenkin äidillä, jolla muutenkin jo odottelukin kiristelee hermoja. On me sentään mummulassa ja mummilassa käyty pyörähtämässä, ja tätikin on meillä kyläillyt. Uloskin olisi kyllä mielellään menty, edes hetkeksi, mutta näillä pakkaslukemilla ei ole sitäkään iloa päästy kokemaan. Sitä kun ei enää itse oikein jaksa pukemisrumbaa, ei ainakaan 10 minuutin ulkoilun takia. Eikä se pakkanen kai hyvää kipeälle kurkulle ja muutenkin jo ihan käheälle äänellekään tee...
Toisaalta, flunssa on aiheuttanut sen, että äiti on ehkä vähän paremmin maltellut odotella vauvaa saapuvaksi, kun kivempihan se olisi terveenä lähteä synnyttämään. Ja paremmin mielin sitä Lotastakin olisi erossa sairaalareissun ajan, kun tietäisi, että neiti on kunnossa. Hui kamalaa, se muuten varmaan onkin haikea paikka, kun joutuu olemaan Lotasta erossa...!
Isi oli ollut flunssassa jo aiemmin, ja viime viikonloppuna se iski sitten perheen tyttöihinkin. Lotalla oli kuumetta päivänä, parina, ja kurkun köhinä, kipeys, nuha ja sama kierros alusta uudelleen jatkuu vielä tällä viikollakin.
Pikku hiljaa alkaa tämä neljän seinän sisällä oleminen käydä hermoon, etenkin äidillä, jolla muutenkin jo odottelukin kiristelee hermoja. On me sentään mummulassa ja mummilassa käyty pyörähtämässä, ja tätikin on meillä kyläillyt. Uloskin olisi kyllä mielellään menty, edes hetkeksi, mutta näillä pakkaslukemilla ei ole sitäkään iloa päästy kokemaan. Sitä kun ei enää itse oikein jaksa pukemisrumbaa, ei ainakaan 10 minuutin ulkoilun takia. Eikä se pakkanen kai hyvää kipeälle kurkulle ja muutenkin jo ihan käheälle äänellekään tee...
Toisaalta, flunssa on aiheuttanut sen, että äiti on ehkä vähän paremmin maltellut odotella vauvaa saapuvaksi, kun kivempihan se olisi terveenä lähteä synnyttämään. Ja paremmin mielin sitä Lotastakin olisi erossa sairaalareissun ajan, kun tietäisi, että neiti on kunnossa. Hui kamalaa, se muuten varmaan onkin haikea paikka, kun joutuu olemaan Lotasta erossa...!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Vieläkin pikkuveikkaa odotellessa
Laskettuun aikaan on enää muutama päivä, mutta on sitä pikkuveikkaa jo odotettu vaikka kuinka monta viikkoa syntyväksi. Jos nappula olisi syntynyt samoilla viikoilla kuin siskonsa, hän olisi ollut mahan ulkopuolella jo reilun viikon verran. Mutta ei, tämä pieni mies taitaa pitää enemmän mahassa köllöttelystä kuin siskonsa. Mikäs siellä ollessa: täysihoito, lämmintä ja sopivan hämärää. Toista se on sitten mahan ulkopuolella, kun joutuu käyttämään ääntä, että saa mitä haluaa, ja siltikään ei aina osu ihan oikeaan...!
Palataan vielä tammikuun alkuun, jolloin olin jo ihan varma, että ihan kohta päästään synnärille. Vauva kun oli jo laskeutunut alas ja pääkin lääkärin mukaan kiinnittynyt sinne jonnekin alas paikoilleen. No, eipä ole kaveria kuulunut... Sitä kun oli varautunut, että ajoissa nappula syntyy, niin käyköhän tässä sittenkin niin, että helmikuun lopussakin vielä odotellaan? No, aika näyttää... Odotellaan...
Palataan vielä tammikuun alkuun, jolloin olin jo ihan varma, että ihan kohta päästään synnärille. Vauva kun oli jo laskeutunut alas ja pääkin lääkärin mukaan kiinnittynyt sinne jonnekin alas paikoilleen. No, eipä ole kaveria kuulunut... Sitä kun oli varautunut, että ajoissa nappula syntyy, niin käyköhän tässä sittenkin niin, että helmikuun lopussakin vielä odotellaan? No, aika näyttää... Odotellaan...
Näin ne yöt omassa sängyssä sujuvat
Nyt on noin viikko siitä, kun aloitettiin jälleen kerran Lotta-nukkuu-koko-yön-omassa-sängyssä-treeni. Kerran, pari Lotta edelleen öisin herää, mutta viime yönä se oli vasta aamukuudelta. Eli parempaan suuntaan koko ajan ollaan menossa!
Muutamana aamuna kuuden aikaan on kyllä tullut sellainen fiilis, että jos tuon neidin tuosta sängyn vierestä nostaisi äidin ja isän väliin nukkumaan, niin saataisiin kaikki nukkua vielä pari tuntia. Mutta ei, sitkeästi on neiti talutettu omaan sänkyynsä, josta kyllä herää viimeistään seitsemän aikoihin. Toisaalta, sehän on jo ihan hyvä aika nousta, kun isäkin yleensä viimeistään siihen aikaan herää... Ja telkkaristakin tulee jo lastenohjelmia...
Muutamana aamuna kuuden aikaan on kyllä tullut sellainen fiilis, että jos tuon neidin tuosta sängyn vierestä nostaisi äidin ja isän väliin nukkumaan, niin saataisiin kaikki nukkua vielä pari tuntia. Mutta ei, sitkeästi on neiti talutettu omaan sänkyynsä, josta kyllä herää viimeistään seitsemän aikoihin. Toisaalta, sehän on jo ihan hyvä aika nousta, kun isäkin yleensä viimeistään siihen aikaan herää... Ja telkkaristakin tulee jo lastenohjelmia...
torstai 3. helmikuuta 2011
Paluu rutiineihin
Yöt on meillä olleet viime aikoina vähän levottomia, eikä pottailukaan ole sujunut. Nyt on sitten päästy takaisin rutiineihin kiinni, ainakin toistaiseksi!
Joskus loppuvuodesta Lotta vielä nukkui ihan hyvin omassa sängyssään koko yön ja vasta aamusella tuli äidin ja isän viereen köllöttelemään, tai aika usein hetkeksi nukkumaankin. Järjestely toimi hyvin ja kaikki saivat nukuttua. Sitten aamuheräily siirtyi aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, ja viime aikoina Lotta on tullut meidän väliin jo puolen yön aikaan. Järjestely toimi edelleen, koska Lotta nukkui rauhallisesti siinä keskellä. Kunnes alkoi olla levoton. Kunnes neiti hyöri ja pyöri, ja tosi kiukkuisesti etsi äidin ja isän kättä milloin tyynyjen, milloin peittojen alta.
Sitten äiti päätti, että nyt loppuu tämä lysti, ja palautetaan lapsi omaan sänkyyn. Ensimmäinen yö oli taas vaikea. Lotta heräsi puolen tunnin välein ja tassutteli meidän huoneeseen. Sitten otettiin kädestä kiinni ja tassuteltiin yhdessä takaisin omaan huoneeseen omaan sänkyyn, välillä itkujen saattelemana. Ja tämä toistui siis reilut parikymmentä kertaa, ainoastaan neljän aikaan Lotta nukahti pariksi tunniksi, ja sitten oli taas isin vuoro taluttaa neiti sänkyynsä. Onneksi nukkui siellä sitten niillä unilla jopa kahdeksaan asti! Silti oltiin aika väsyneitä koko porukka seuraavan päivän ajan - jo illalla kuuden aikaan katsottiin kelloa, että vielä noin monta tuntia ennen kuin Lotta menee nukkumaan ja päästään itsekin nukkumaan...!
Seuraava yö oli jo paljon helpompi: Lotta heräsi kahdesti, joista toinen kerta oli jo ennen kuin itse ehdittiin nukkumaan. Ja aamulla unta riitti yli seitsemään saakka. Eli uskallan arvella, että tiellä normaaliin omassa sängyssä nukkumiseen ollaan taas!
Pottailu on toinen juttu, mitä Lotta ei missään nimessä ole viime aikoina halunnut tehdä. Jos sitä on ehdottanutkin, niin välillä on tullut hirveä kiukku. Aika usein Lotta totesi: "Ei tarvii mennä potalle, eikä pissahätä - paukkuja vaan". No, sitten pidettiin ihan rauhassa taukoa pottailusta. Ostettiin pöntön reunalle jopa sellainen rengas, jossa on hauska ankka, ja toiveissa oli tietysti, että se voisi innostaa pöntölle ja vaikka potallekin. Muutaman kerran Lotta ankkaa käytti ja kerran jopa pyysi päästä ankalle pöntölle pissalle.
Sitten tarvittiin taas vaan äidin päätös, että nyt loppui tämä homma ja palataan takaisin potalle. Ei muuta kuin potta taas keskelle olkkarin lattiaa (aikaisemmin kun Lotta meni aina mielellään olkkarissa potalle Muumitalolla leikkimään - tämä ei siis ollut toiminut kuitenkaan viime aikoina). Ja niin se vaan neiti meni kiltisti potalle äidin kanssa muumi-palapeliä tekemään. Ja ensimmäisen potalla käynnin jälkeen on kuin mitään ei-potalle-vaihetta ei olisi välissä ollutkaan! Joskus oikein ihmetyttää, että miten helposti joku asia voi muuttua ja sitten taas muuttua takaisin!
Joskus loppuvuodesta Lotta vielä nukkui ihan hyvin omassa sängyssään koko yön ja vasta aamusella tuli äidin ja isän viereen köllöttelemään, tai aika usein hetkeksi nukkumaankin. Järjestely toimi hyvin ja kaikki saivat nukuttua. Sitten aamuheräily siirtyi aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, ja viime aikoina Lotta on tullut meidän väliin jo puolen yön aikaan. Järjestely toimi edelleen, koska Lotta nukkui rauhallisesti siinä keskellä. Kunnes alkoi olla levoton. Kunnes neiti hyöri ja pyöri, ja tosi kiukkuisesti etsi äidin ja isän kättä milloin tyynyjen, milloin peittojen alta.
Sitten äiti päätti, että nyt loppuu tämä lysti, ja palautetaan lapsi omaan sänkyyn. Ensimmäinen yö oli taas vaikea. Lotta heräsi puolen tunnin välein ja tassutteli meidän huoneeseen. Sitten otettiin kädestä kiinni ja tassuteltiin yhdessä takaisin omaan huoneeseen omaan sänkyyn, välillä itkujen saattelemana. Ja tämä toistui siis reilut parikymmentä kertaa, ainoastaan neljän aikaan Lotta nukahti pariksi tunniksi, ja sitten oli taas isin vuoro taluttaa neiti sänkyynsä. Onneksi nukkui siellä sitten niillä unilla jopa kahdeksaan asti! Silti oltiin aika väsyneitä koko porukka seuraavan päivän ajan - jo illalla kuuden aikaan katsottiin kelloa, että vielä noin monta tuntia ennen kuin Lotta menee nukkumaan ja päästään itsekin nukkumaan...!
Seuraava yö oli jo paljon helpompi: Lotta heräsi kahdesti, joista toinen kerta oli jo ennen kuin itse ehdittiin nukkumaan. Ja aamulla unta riitti yli seitsemään saakka. Eli uskallan arvella, että tiellä normaaliin omassa sängyssä nukkumiseen ollaan taas!
Pottailu on toinen juttu, mitä Lotta ei missään nimessä ole viime aikoina halunnut tehdä. Jos sitä on ehdottanutkin, niin välillä on tullut hirveä kiukku. Aika usein Lotta totesi: "Ei tarvii mennä potalle, eikä pissahätä - paukkuja vaan". No, sitten pidettiin ihan rauhassa taukoa pottailusta. Ostettiin pöntön reunalle jopa sellainen rengas, jossa on hauska ankka, ja toiveissa oli tietysti, että se voisi innostaa pöntölle ja vaikka potallekin. Muutaman kerran Lotta ankkaa käytti ja kerran jopa pyysi päästä ankalle pöntölle pissalle.
Sitten tarvittiin taas vaan äidin päätös, että nyt loppui tämä homma ja palataan takaisin potalle. Ei muuta kuin potta taas keskelle olkkarin lattiaa (aikaisemmin kun Lotta meni aina mielellään olkkarissa potalle Muumitalolla leikkimään - tämä ei siis ollut toiminut kuitenkaan viime aikoina). Ja niin se vaan neiti meni kiltisti potalle äidin kanssa muumi-palapeliä tekemään. Ja ensimmäisen potalla käynnin jälkeen on kuin mitään ei-potalle-vaihetta ei olisi välissä ollutkaan! Joskus oikein ihmetyttää, että miten helposti joku asia voi muuttua ja sitten taas muuttua takaisin!
torstai 27. tammikuuta 2011
Anteeksi
Meillä on tähän mennessä Lotan kanssa tutustuttu anteeksi-sanaan lähinnä vain silloin, kun joku toinen lapsi on Lottaa ohi mennessään huitaissut tai halannut tai suukotellut Lotan mielestä liian rajusti, tai sitten äiti on jotain koheltanut. Lotta ei oikein tykkää, että toiset lapset - tai aikuisetkaan - koskevat (etenkin, kun yleensä se tulee lapsilta yllättäen ja vauhdin kera), eikä itsekään koske toisiin.
No, nyt on sitten Lotan vuoro opetella pyytämään anteeksi. Jostain ihmeen kummasta Lotta on keksinyt, että äitiä pitää läpsiä, ja sehän ei sovi! Muutaman kerran ihan viime aikoina on myös neiti tarrannut äitiä korvakorusta tai heittänyt mukin (onneksi muovisen!) seinään. Sitten Lottaa komennetaan (muutaman kerran on Lotalla alkanut huuli väpättää ja on tullut itselleenkin paha mieli) ja sitten pyydetään anteeksi. Aina ei anteeksipyyntö-pyyntö mene perille asti, mutta aika hyvin Lotta on sen jo oppinut.
Joskus neitipienellä taitaa mennä jotenkin ajatukset sekaisin, kun häntä käsketään pyytämään anteeksi, niin anteeksipyynnön sijaan Lotta toteaa: "Lotta menee auton alle". Hui! Johtuisiko tämä kuitenkin ihan yksinkertaisesti siitä, että anteeksipyyntötilanteessa ensin sanotaan, että ei saa tehdä sitä jotakin (aika tiukkaan sävyyn) ja sitten pitää pyytää anteeksi. Auton alle joutumisesta kun on puhuttu myös tiukkaan sävyyn, kun Lotta ei haluaisi pitää kädestä kiinni tietä ylitettäessä tms. Mene ja tiedä, ihmeelliset ovat pienen mielen polut...
No, nyt on sitten Lotan vuoro opetella pyytämään anteeksi. Jostain ihmeen kummasta Lotta on keksinyt, että äitiä pitää läpsiä, ja sehän ei sovi! Muutaman kerran ihan viime aikoina on myös neiti tarrannut äitiä korvakorusta tai heittänyt mukin (onneksi muovisen!) seinään. Sitten Lottaa komennetaan (muutaman kerran on Lotalla alkanut huuli väpättää ja on tullut itselleenkin paha mieli) ja sitten pyydetään anteeksi. Aina ei anteeksipyyntö-pyyntö mene perille asti, mutta aika hyvin Lotta on sen jo oppinut.
Joskus neitipienellä taitaa mennä jotenkin ajatukset sekaisin, kun häntä käsketään pyytämään anteeksi, niin anteeksipyynnön sijaan Lotta toteaa: "Lotta menee auton alle". Hui! Johtuisiko tämä kuitenkin ihan yksinkertaisesti siitä, että anteeksipyyntötilanteessa ensin sanotaan, että ei saa tehdä sitä jotakin (aika tiukkaan sävyyn) ja sitten pitää pyytää anteeksi. Auton alle joutumisesta kun on puhuttu myös tiukkaan sävyyn, kun Lotta ei haluaisi pitää kädestä kiinni tietä ylitettäessä tms. Mene ja tiedä, ihmeelliset ovat pienen mielen polut...
lauantai 22. tammikuuta 2011
Myöhäinen sairastupapäivitys
Nyt on jo sopivasti viikko vatsataudista takana, joten kirjataanpa nyt tännekin muutama asia muistiin.
Viime viikonloppuna oltiin siis Lotan kanssa yhtä aikaa vatsataudissa. Tosi kiva olotila tässä vaiheessa raskautta! Heti kun vatsa hetkeksi rauhoittui, niin sitten se pieni myllertäjä siellä alkoi pitää jumppahetkeä, ja kun se taas loppui, niin sitten oli vatsatautimyllerryksen vuoro...
Lotalla tauti meni onneksi aika nopeasti ohi. Oksentaminen kesti sen yhden yön, ja seuraavana päivänä oli virtaa sitten niin paljon, että ei olisi uskonut, että neiti ei ollut juuri yöllä nukkunut. Onneksi isä oli kunnossa pientä riehuttamassa ja leikittämässä! Itsellä se seuraava päivä meni voimia keräillessä akselilla sohva-sänky.
Ehdittiin jo ajatella, että päästiin koko vaivasta, kun se sitten torstaina iski vielä isällekin. No, ei kaksi kolmatta, mutta nyt onneksi ollaan jo kaikki terveinä!
Vatsatautia on muuten täällä meillä päin ollut kovasti liikenteessä viime viikkoina. Johtuneeko pakkasten laskemisesta (eikös silloin aina ala myös jotkut flunssa-aallot ym...?) vai mikä lie pöpö...
Viime viikonloppuna oltiin siis Lotan kanssa yhtä aikaa vatsataudissa. Tosi kiva olotila tässä vaiheessa raskautta! Heti kun vatsa hetkeksi rauhoittui, niin sitten se pieni myllertäjä siellä alkoi pitää jumppahetkeä, ja kun se taas loppui, niin sitten oli vatsatautimyllerryksen vuoro...
Lotalla tauti meni onneksi aika nopeasti ohi. Oksentaminen kesti sen yhden yön, ja seuraavana päivänä oli virtaa sitten niin paljon, että ei olisi uskonut, että neiti ei ollut juuri yöllä nukkunut. Onneksi isä oli kunnossa pientä riehuttamassa ja leikittämässä! Itsellä se seuraava päivä meni voimia keräillessä akselilla sohva-sänky.
Ehdittiin jo ajatella, että päästiin koko vaivasta, kun se sitten torstaina iski vielä isällekin. No, ei kaksi kolmatta, mutta nyt onneksi ollaan jo kaikki terveinä!
Vatsatautia on muuten täällä meillä päin ollut kovasti liikenteessä viime viikkoina. Johtuneeko pakkasten laskemisesta (eikös silloin aina ala myös jotkut flunssa-aallot ym...?) vai mikä lie pöpö...
tiistai 18. tammikuuta 2011
Muisteluja
Kävin juuri lukemassa vanhoja blogitekstejä, niitä ihan ensimmäisiä. Ja onneksi on tullut kirjoitettua ylös kaikenlaisia tapahtumia, sillä eihän Lotan alkuajoista muista näköjään enää mitään! Siellä sitä oli mm. fiilistelyä pikku-Lotan 10-tuntisista yöunista ja monista päiväunista. Miten se tuntuukin niin kaukaiselta ajalta, ja nukkuiko se neiti muka niin paljon...? Ja ne ensimmäiset ääntelyt ja tuhinat videolla, miten niitäkään ei oikein meinaa enää muistaa...?
Toivottavasti sitä saa aikaiseksi pikkuveikastakin kirjoitella ja valokuvia ja videoita napattua, että on sitten taas muistoja tallessa. Aika kun varmasti kahden kanssa kuluu vähintään tuplanopeudella - vai meneekö se jo triplaten? - ja sitten ei varmasti muista sitäkään vähää - etenkin, kun tapahtumiakin on sitten tuplasti.
Vai onko ne ekat jutut toisen lapsen kanssa sitten niin ihmeellisiä, kuin ensimmäisen kanssa? Ja ehtiikö niitä siinä arjen tohinassa kaikkia huomatakaan? Toivottavasti ovat ja toivottavasti ehtii! Ja toisaalta, ehkä sitä osaa paremmin nauttia hetkestä, kun tietää mitä on tulossa, ja etenkin kun tietää, miten nopeasti se aika lopulta kuluu. Ihan omituiselta tuntuu ajatella, että siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun meistä kahdesta tuli kolme... ja kohta meitä onkin sitten jo neljä! Ja siitä on tosiaan myös kaksi vuotta, kun olen itse viimeksi ollut töissä, kun on viimeksi nukuttu heräilemättä pieniinkin inahduksiin tai paljaiden jalkojen tassutteluun lattialla, kun on viimeksi katsottu yömyöhään elokuvaa tai nukuttu puolille päiville. Melkein jo kaksi kokonaista ihanaa, onnentäyteistä, rankkaa, väsyttävää, koko ajan uutta mukanaan tuovaa, opettavaista, kasvattavaa, rakastettavaa vuotta. Kyllä elämä on ihmeellistä!
Toivottavasti sitä saa aikaiseksi pikkuveikastakin kirjoitella ja valokuvia ja videoita napattua, että on sitten taas muistoja tallessa. Aika kun varmasti kahden kanssa kuluu vähintään tuplanopeudella - vai meneekö se jo triplaten? - ja sitten ei varmasti muista sitäkään vähää - etenkin, kun tapahtumiakin on sitten tuplasti.
Vai onko ne ekat jutut toisen lapsen kanssa sitten niin ihmeellisiä, kuin ensimmäisen kanssa? Ja ehtiikö niitä siinä arjen tohinassa kaikkia huomatakaan? Toivottavasti ovat ja toivottavasti ehtii! Ja toisaalta, ehkä sitä osaa paremmin nauttia hetkestä, kun tietää mitä on tulossa, ja etenkin kun tietää, miten nopeasti se aika lopulta kuluu. Ihan omituiselta tuntuu ajatella, että siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun meistä kahdesta tuli kolme... ja kohta meitä onkin sitten jo neljä! Ja siitä on tosiaan myös kaksi vuotta, kun olen itse viimeksi ollut töissä, kun on viimeksi nukuttu heräilemättä pieniinkin inahduksiin tai paljaiden jalkojen tassutteluun lattialla, kun on viimeksi katsottu yömyöhään elokuvaa tai nukuttu puolille päiville. Melkein jo kaksi kokonaista ihanaa, onnentäyteistä, rankkaa, väsyttävää, koko ajan uutta mukanaan tuovaa, opettavaista, kasvattavaa, rakastettavaa vuotta. Kyllä elämä on ihmeellistä!
Pikkuveikkaa odotellessa
Tänään oli ylimääräinen sairaalavisiitti masuasukin kanssa, kyseessä oli siis synnytystapa- ja kokoarvio pikkuveikasta. Eipä siellä juuri muuta ihmeempää tapahtunut, kun että saatiin kokoarvio: tällä hetkellä painoa on arvion mukaan 3225g ja laskettuun aikaan mennessä sitä kertyisi noin 3800g. Eli siskoaan pienempi olisi arvion mukaan tämä pikkukaveri. Saas nähdä, pitääkö paikkansa...
Ei kuulemma ollut merkkejä, että olisi sieltä ihan heti kohta tulossa, vaikka itsestä siltä on tuntunut jo pitkään. On nimittäin pikkukaverin pää jo kiinnittynyt tuonne alas paikoilleen, ja etenkin päivän edetessä iltaa kohti maan vetovoima tekee tehtävänsä ja olo alkaa olla aika tukala. Kuten jostain luinkin, ihan kuin olisi pallo jalkojen välissä. No joo, pallohan se pää onkin... Mutta ei se mitään, odotellaan nyt sitten vaan...
Nyt isosisko-Lottakin jo hokee, että äiti synnyttää vauvan, äiti menee sairaalaan, vauva syntyy kohta, Lotta hoitaa vauvaa, Lotta antaa vauvalle tutin. Eli alkaa viime hetken odotus tarttua jo kaikkiin!
Ei kuulemma ollut merkkejä, että olisi sieltä ihan heti kohta tulossa, vaikka itsestä siltä on tuntunut jo pitkään. On nimittäin pikkukaverin pää jo kiinnittynyt tuonne alas paikoilleen, ja etenkin päivän edetessä iltaa kohti maan vetovoima tekee tehtävänsä ja olo alkaa olla aika tukala. Kuten jostain luinkin, ihan kuin olisi pallo jalkojen välissä. No joo, pallohan se pää onkin... Mutta ei se mitään, odotellaan nyt sitten vaan...
Nyt isosisko-Lottakin jo hokee, että äiti synnyttää vauvan, äiti menee sairaalaan, vauva syntyy kohta, Lotta hoitaa vauvaa, Lotta antaa vauvalle tutin. Eli alkaa viime hetken odotus tarttua jo kaikkiin!
torstai 13. tammikuuta 2011
Lauleluja
Lotasta on kehittynyt aikamoinen lauleskelija, ja muskaristahan neiti tykkäsi kovasti silloin syksyllä. Lotta lauleskelee välillä itsekseen tuttuja lastenlauluja, ja musiikin soidessa hoilaa vieläkin kovempaa! Tällä hetkellä suosikkilauluja ovat Peppi Pitkätossu ja Muumi, sekä se joululaulu tip tap tip tap, jonka oikeaa nimeä äiti ei nyt muista.
Tällä viikolla avoimessa päiväkodissa oli musiikki-hetki, joka aloitettiin laulamalla jokaiselle lapselle lapsen omalla nimellä "Kukas se täällä tänään on - - - Lotta se täällä on". Tätä laulua Lotta onkin sitten hoilottanut koko viikon, ja äidin on pitänyt laulaa mukana kaikkien tuttujen lasten ja aikuisten nimillä.
Välillä Lotta oikein toden teolla keskittyy laulamaan: neiti seisoo paikallaan hievahtamatta ja katselee jonnekin ylöspäin kuin sanoja muistellakseen. Ja kukas tietää, ehkä oikein tarkkaan muisteleekin!
Tällä viikolla avoimessa päiväkodissa oli musiikki-hetki, joka aloitettiin laulamalla jokaiselle lapselle lapsen omalla nimellä "Kukas se täällä tänään on - - - Lotta se täällä on". Tätä laulua Lotta onkin sitten hoilottanut koko viikon, ja äidin on pitänyt laulaa mukana kaikkien tuttujen lasten ja aikuisten nimillä.
Välillä Lotta oikein toden teolla keskittyy laulamaan: neiti seisoo paikallaan hievahtamatta ja katselee jonnekin ylöspäin kuin sanoja muistellakseen. Ja kukas tietää, ehkä oikein tarkkaan muisteleekin!
Vallaton vauva tulee kotiin
Vauvantuloon valmistautuminen jatkuu lukemalla Vallaton vauva tulee kotiin -kirjaa. Ensin saatiin opus lainaan kaverilta, mutta koska se oli Lotan mielestä kiva kirja ja halusi lukea sitä tosi usein - jopa heti aamulla herättyään, kun yleensä pitää saada joku lastenohjelma telkkarista - niin ostettiin sellainen ihan omaksi. Eikä tarvitse sitten palauttaa kaverille takaisin teipattua kirjaa, kun kurkistusluukut tunnetusti eivät pysy kovin pitkään paikoillaan...
Kirjan alkusivuilla Jaakon pikkusisko-vauva tulee sairaalasta kotiin, se syö maitoa, itkee ja sille vaihdetaan vaippaa. Tässä vaiheessa vauva on kiva ja kiinnostava. Kun kirja etenee, vauva kasvaa, ja melkein jokaisella sivulla Viivi-vauva tekee jotain, jota Lotta kommentoi: "Soo, soo vauva. Ei saa tehdä...".
Vauvaan tutustumiskirjasta on siis tullut mitä-ei-saa-tehdä-kirja. Mikä on muuten aika erikoista, kun luulisi, että tällaisen kirjan tarkoituksena olisi luoda vauvasta positiivisia ajatuksia... Kirjaa luettaessa Lotta tomerasti selostaa kirjan tapahtumia:" Ei saa vetää koiraa viiksistä. Ei saa syödä hiekkaa. Ei saa purra isiä varpaasta. Ei saa syödä saippuaa. Soo, soo." No, hauskaa luettavaa se tämäkin silti Lotan mielestä on! Ja ah, miten opettavaista, ajattelee äiti...
Vauvasta puhuttaessa Lotta muuten nykyään kommentoi: "Vauva syntyy". Eli vähän on jo neitipieni päässyt perille asiasta. Tänään pohdittiin, että mikä voisi olla vauvan nimi. Ehdottelin kaikenlaisia pojannimiä, mutta yksi vain oli Lotan mieleen: Otto. Olisiko syynä se, että Mauri Kunnaksen Tassulan tarinoita -kirjassa on krokotiilisisarukset Lotta ja Otto...? Tänään Lotta kyllä myös sanoi, että vauva on tyttö, ei poika. Otto-tyttö...?
Kirjan alkusivuilla Jaakon pikkusisko-vauva tulee sairaalasta kotiin, se syö maitoa, itkee ja sille vaihdetaan vaippaa. Tässä vaiheessa vauva on kiva ja kiinnostava. Kun kirja etenee, vauva kasvaa, ja melkein jokaisella sivulla Viivi-vauva tekee jotain, jota Lotta kommentoi: "Soo, soo vauva. Ei saa tehdä...".
Vauvaan tutustumiskirjasta on siis tullut mitä-ei-saa-tehdä-kirja. Mikä on muuten aika erikoista, kun luulisi, että tällaisen kirjan tarkoituksena olisi luoda vauvasta positiivisia ajatuksia... Kirjaa luettaessa Lotta tomerasti selostaa kirjan tapahtumia:" Ei saa vetää koiraa viiksistä. Ei saa syödä hiekkaa. Ei saa purra isiä varpaasta. Ei saa syödä saippuaa. Soo, soo." No, hauskaa luettavaa se tämäkin silti Lotan mielestä on! Ja ah, miten opettavaista, ajattelee äiti...
Vauvasta puhuttaessa Lotta muuten nykyään kommentoi: "Vauva syntyy". Eli vähän on jo neitipieni päässyt perille asiasta. Tänään pohdittiin, että mikä voisi olla vauvan nimi. Ehdottelin kaikenlaisia pojannimiä, mutta yksi vain oli Lotan mieleen: Otto. Olisiko syynä se, että Mauri Kunnaksen Tassulan tarinoita -kirjassa on krokotiilisisarukset Lotta ja Otto...? Tänään Lotta kyllä myös sanoi, että vauva on tyttö, ei poika. Otto-tyttö...?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)