Pikaterveisiä hulabaloon keskeltä

Tämä viikko on ollut yhtä menoa suuntaan ja toiseen. Tänä viikonloppuna on Riksussa endurokisat, joissa isi on töissä, ja joissa on riittänyt valmisteluja lähes joka arki-illalle. Minulla puolestaan oli päivällinen+leffa-ilta kaverin kanssa, kahdet sambaohjaukset ja siivoukset, kaupassakäynnit ja leipomiset lauantaisia synttärit osa 2 varten, ja siihen päälle vielä yllättäen tullut valtuuston varapesti. Unohtamatta tietenkään sunnuntaista asuntonäyttöä ja siihen valmistautumista (=siivoamista ja järjestelyä, jotka onneksi meni lauantaisten lasten kaverisynttäreiden kanssa samaan syssyyn). Niin ja sitä, että isi lähtee sunnuntaina melkein viikoksi työmatkalle...

Tällä viikolla meillä on ollut lastenhoitoapuna mummi, mummu ja täti. Onneksi on perhe lähellä ja apuna, koska ensi viikolla taas varmasti apuja tarvitaan!

Niin joo, meinasi unohtua: kaiken muun hulabaloon lisäksi tuli vielä perjantaina se kauan sitten tilattu kerrossänky. Eikä sitä tietenkään heti ehditty kasaan laittaa, vaan pahviin pakatut osat piti siirtää synttärijuhlien alta saunaan kokoamista odottamaan. Tänään illalla vieraiden lähdettyä alkoi nikkarointi-puuhat, ja ennen kymmentä kerrossänky oli vihdoin valmis! Molemmat lapset tosin olivat tässä vaiheessa jo unten mailla, vanhoissa sängyissään. Huomenna sitten yritys uusiin sänkyihin!

Tässä voi tietysti käydä niinkin, että koska isi lähtee huomenna reissuun, niin kukaan ei missään kerrossängyssä ensi viikolla nuku, vaan murut pienet kömpivät äidin viereen isin paikalle. Mikä sinänsä voi olla ihan hyvä idea kaikin puolin, koska sitten ei minun tarvitse yöllä nousta ketään peittelemään...!

Apina on mennyt rikki

Roni nukkuu nykyään pinnasängyssä ilman keskimmäisiä pinnoja, jotka ovat siis irrotettavat. Sängystä pääsee siis pitkin iltaa ja yötä kulkemaan miten huvittaa, mutta onneksi aika rauhallisesti pikkumies on omassa sängyssään. Volyymitasot onkin sitten toinen juttu, huutoa kun riittää syystä ja toisesta välillä enemmän, välillä vähemmän...

Illalla kulkemista on ohjelmassa eniten, ja sänkyyn haetaan leluhyllystä milloin pikkuautoja, milloin kirjoja. Ja ihan viimeisenä Roni huutelee: "Äiti, mulla on asiaa!". Ja kun kysyn, että mitä asiaa, niin vastaus kuuluu: "Apina on mennyt rikki."

Mikä ihmeen apina, ihmettelin pitkään. Sitten selvisi. Kyse on hama-helmistä tehdystä apinanmuotoisesta hahmosta, joka meillä joskus kauan aikaa sitten on siskon toimesta tehty, ja joka on myös kauan aikaa sitten mennyt rikki.

Ja sama kysymyspari toistuu myös yöllä. Roni nousee sängystä, tassuttelee minun viereen ja höpöttää, että on asiaa ja että apina on mennyt rikki. Kun vastaan, että selvä, ja mene sitten nukkumaan, niin siitä alkaa huuto. Äidin pitäisi mennä peittelemään, mutta yritän kovasti nyt opettaa, että ei, äiti ei yöllä peittele, vaan itse pitää laittaa peitto takaisin päälle. Jossain vaiheessa kun yöt meni siihen, että sain käydä kolmesta viiteen kertaa peittelemässä pikkumiehen, niin nyt yritetään päästä siitä eroon. Vielä ei ole onnistunut...

"Haluun kalsarit!"

Roni totesi tänä aamuna, että "en haluu vaippaa, haluun kalsarit!". Ja kalsarithan pikkumies sai!

Roni on jo muutaman kuukauden ajan käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti potalla. Joskus tulee jotain, joskus ei. Yhä useammin pikkumies on pyytänyt potalle, ja parin viime viikon aikana on ollut monta päivää, että on selvitty yhdellä vaipalla, ja parin yön jälkeen on jopa aamulla ollut vaippa kuivana.

Tänään myös illalla pesun jälkeen Roni tahtoi vaipan sijaan kalsarit. Yöksi ei kuitenkaan ihan vielä uskalleta laittaa pelkkiä kalsareita, mutta päiväkuivaksi opettelun aika taitaa olla nyt käsillä... Tästä se lähtee - kohti vaipatonta elämää mennään!

Hiihtolomalla hiihdetään

Roni sai synttärilahjaksi meiltä sukset, ja niitä yritettiin jo perjantaina käydä mummilassa ulkona testaamassa. Mutta kumpikaan lapsista ei jaksanut niistä sillä kertaa innostua, vaan luminen liukumäki vei voiton.

Tänään otettiin sitten uusi yritys, kun oli saatu säädettyä suksien siteitä vähän parempaan asentoon (ja silti ne olivat äidin säätämisen ja ruuvaamisen jäljiltä ihan vinksin vonksin!). Heti aamulla suunnattiin pulkkien ja suksien kera Piikinmäkeen, josta muuten Roni usein toteaa, että "Piikinmäessä kivaa!". Roni toteaa nykyään samalla tavalla monista muistakin kivoista paikoista: eilen synttärijuhlille mennessä Roni sanoi heti kaverien kotitalon tullessa näkyviin, että "tuolla kivaa" ja viimeksi kun mentiin mummille, niin pikkumies totesi, että "mummilla kivaa".

Lotta oli Ronin suksista kovasti innoissaan (kun ei ole vielä saanut omia), ja sai Ronilta luvan kokeilla niitä ensimmäisenä. Kengät kiinni siteisiin, ja ei kun menoksi! Kukaan ei ehtinyt edes mitenkään päin neuvoa, että mitä tehdä, kun neiti lähti jo lykkimään latua eteenpäin. Kai se on hiihto suomalaisilla jossain geeneissä tai jotain...!

Välillä oli myös Ronin vuoro kokeilla hiihtämistä. Sukset jalkaan ja menoksi! Paitsi että Roni ei tykännyt hommasta yhtään, ja alkoi heti kiukuta, että sukset oli saatava pois jaloista. No, ei siinä sitten mitään - sukset takaisin siskon jalkaan, ja menoksi! Ei taida Lotta tarvitakaan tänä talvena omia suksia, vaan voi hiihdellä Ronin suksilla, kun Ronilla ei hiihtäminen vielä oikein iskenyt.

Eli päästiinhän sitä hiihtolomalla oikein hiihtämäänkin!

Synttärijuhlintaa

Helmi-maaliskuun vaihteessa on meidän perheessä juhlahumua: Roni täytti tällä viikolla 2 vuotta, ja Lotalla tulee ensi viikolla täyteen 4 vuotta. Meidän murut on jo niin isoja - ihan kohtahan ne menee jo kouluunkin! No, ei onneksi ihan vielä... Paitsi että Lottahan menee kyllä jo kahden vuoden päästä eskariin... hui!

Tänään vietettiin sukulaisten ja perheen kesken molempien lasten yhteisiä synttärijuhlia perinteisen kaavan mukaan: syötiin kakkua ja serkukset saivat temmeltää keskenään. Lasten serkkutytöt ovat jo 8- ja 9-vuotiaita, mutta ikäerosta huolimatta kaikille neljälle löytyy yleensä kivaa, yhteistä tekemistä. Ja yleensä se tekeminen on jossain vaiheessa kemuja epämääräistä riehumista ja juoksemista, sängyllä pomppimista ja rehaamista. Ja mikäs lapsista sen kivempaa!

Eilenkin vietettiin synttäreitä: kaverin tytön 2-vuotissynttäreitä. Tämä 2-vuotias pikkuneiti on syntynyt täsmälleen samana päivänä Ronin kanssa, ja hauskasti samanlainen ajoitus on myös minun toisen kaverini kuopuksella, joka on syntynyt päivä ennen Ronia. Lapsilla oli kylässä synttäreillä hurjan hauskaa, ja aavistelin, että kotiin lähdön hetkellä se tietäisi hankaluuksia. Eli kukaan ei haluaisi pukea päälle, eikä lähteä kotiin. Mutta tällä kertaa lapset yllättivät: molemmilla oli ulkovaatteet omatoimisesti päälle laitettuna ja marssivat ovesta ulos jo ennen kuin minä ehdin saada edes kenkiä jalkaani. Joskus lähteminen on helppoa!

Kuvia seuraa perästä, kun saan joskus taas kaivettua piuhat esiin ja siirrettyä kuvia kamerasta koneelle...

Onko teidän lapset aina näin hiljaa?

Näin kysyi lasten isin serkku, kun oltiin samassa paikassa kyläilemässä jokin aika sitten. Meidän lapsilta ei juuri saanut vastausta esitettyihin kysymyksiin, tai jos vastaus tuli, niin se tuli hiljaa kuiskaten. Kysyjä siinä sitten ihmetteli, että eikö teillä koskaan huudeta, ja että onko teidän lapset aina näin hiljaa.

No, ei meillä todella ole hiljaista porukkaa! Ei äiti, ei isi, eivätkä lapset. Tälläkin hetkellä Roni syö viimeisiä päivällisen rippeitään, ja meteli on sellainen, että voisi kuvitella kadulla pörisevän vähintään jonkun katujyrän tai muun hirveän kovaäänisen härvelin, jonka yli pikkumies yrittää huutaa. 

Ei näistä lapsista yksinään lähde kyllä niin paljon ääntä kuin kaksinaan. Kukas sitä nyt yksinään melskaisi...! Metelin määrää ei pysty perusmatikalla laskemaan. Voisi luulla, että yhdestä lapsesta lähtee ääntä yksi yksikkö, ja kahdesta sitten kertaa kaksi. Mutta ei. Totuus on, että mitä useampi lapsi, sitä suurempaan potenssiin ääni kasvaa. Tänään esimerkiksi Roni oli meidän aikuisten kanssa kotona Lotan ollessa uimareissulla tädin ja serkkutyttöjen kanssa, ja sen jälkeen vielä mummilla kyläilemässä. Pikkumies leikki ihan superrauhllisia ja hiljaisia leikkejä, ja yksinään asetteli pikkuautoja riviin ja jonoon pöydälle ja milloin minnekin. Kun sisko tuli kotiin, hiljaista hetkeä ei ole ollutkaan. Joko molemmat pitävät yhdessä hirveää meteliä, tai sitten käynnissä on kina, riita tai tappelu.

Vieraat ihmiset ja paikat tosin saavat volyymitasoa laskemaan, ja molemmat murut välillä ujostelevat niin, ettei vieras kysyjä saa mitään vastausta, tai korkeintaan pienen pienen kuiskauksen. Haa, siitä tulikin ajatus: pitäisikö pyytää naapurin setä tai täti käymään kesken hirveän menon ja metakan, niin johan meteli lakkaisi...?

Lomalla on aikaa...

...tehdä vaikka mitä, esimerkiksi sairastaa - huoh...

Ronin lauantainen vatsatauti ei siis jäänyt siihen, vaan isille se iski tiistaina, ja Ronille vielä uudestaan keskiviikkoyönä, ja minullakin on tänään ollut jotenkin kummallinen olo - joka voi tietysti johtua ihan vaan tästä väsymyksestäkin. Näillä univajeilla ei kyllä mitään sairasteluja tosiaan olisi enää kaivattu. No, ehkä sitten joskus meillä taas nukutaan...

Jäi siis Naantali ja Muumimaailma väliin tällä kertaa. Onneksi kylpylässä oltiin joustavia, ja saatiin peruttua koko reissu vielä samana päivänä, vaikka peruutusehtojen mukaan olisi pitänyt siitä ekasta päivästä kyllä maksaa.

Eilen minulla ja lapsilla oli kuitenkin mukava päivä isin parannellessa kotona, ja aamulla aloitettiin päivä Piikinmässä pulkkaillessa. Lotta on kova neiti pulkkailemaan: neiti nappaa pulkan tai liukurin, kiipeää reippaasti mäen päälle, ja mennä viilettää alamäkeen hurjaa vauhtia. Roni ei pulkkailusta vielä juuri perusta - tai no, pulkassa istuminen tasamaalla kyllä kelpaa, mutta mäenlaskut pikkumies jättää suosiolla muille.

Iltapäivällä suunnattiin vielä kohti uimalaa. Ronilla kestää aika kauan totuttautua uimalan viileyteen ja veteen, ja tämäkin reissu meni melko tiiviisti äidin kaulassa roikkuen. Ihan viime hetkillä pikkumieskin löysi uima-altaan ilot, eikä olisi millään malttanut lähteä pois uimasta. Lotasta on vesipeuhu-harrastuksen myötä tullut aika vesipeto, tosin vieläkin aika varovainen sellainen, ja innoissaan neiti esitteli vesipeuhussa oppimiaan juttuja. Ei varmaan kestä kauaa, että Roni alkaa ottaa siskosta mallia ja polskuttelee yhtä vauhdilla ympäri allasta...!

Talvikuvia

Täällä ollaan! Ja nyt lomaillaan :)

Hups, onpa vierähtänyt piiiitkä aika edellisestä kirjoituksesta! Täällä kyllä ollaan, mutta jotenkin tuo arki on niin eteenpäin menevää sorttia, että jotkut mukavat puuhastelut, kuten tämä kirjoittelu, jotenkin jää väliin...

Tänään on kyllä kuitenkin harrastettu mukavaa sunnuntaipuuhastelua oikein urakalla: aamulla nähtiin kaveriperhettä pulkkamäessä, tehtiin hama-helmiä ja leikittiin piilosta ja piirreltiin ja vaikka mitä muita touhuja, sitten siivottiin, pyykättiin, leivottiin pullaa ja laitettiin ruokaa, leikittiin vähän lisää ja pelattiin Touhula-peliä. Päivällisen jälkeen Lotalla oli ohjelmassa joka sunnuntainen vesipeuhu, jonne äiti pääsi tällä kerralla mukaan katselemaan isin ja Ronin mennessä sillä aikaa alakerran varastoon mopolla ja pyörällä ajelemaan.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on vietetty joulua sukulaisten kesken, ja Satu-tädin seurastakin saatiin tällä kertaa nauttia. Lotta on kovasti tädin perään, ja heillä onkin ihan omat, yhteiset touhut. Lotta vieläkin muistelee, kuinka pääsi ihan yksinään Satu-tädin kanssa hakemaan ruokaa intialaisesta ravintolasta! Muuten joulu meni ei-niin-kovin-jouluisissa fiiliksissä, kun koko joulunalusviikon lapset olivat kuumeessa ja flunssassa, joka sitten tarttui meihin aikuisiinkin. Jouluviikkona oltiin kaikki kipeinä, ja vasta vuoden viimeisinä päivinä päästiin ulos runsaslumisista pakkaspäivistä nauttimaan.

Uusi vuosikin on tässä välissä ehtinyt vaihtua, ja sitä vietettiin kotosalla oman perheen kesken. Alunperin oli tarkoitus mennä kaveriperheelle kyläilemään illaksi, mutta siellä iskikin pikkuneidille vatsatauti juuri, kun me oltiin jo eteisessä pukemassa ulkovaatteita ja tekemässä lähtöä kylään. No, vaatteet naulakkoon ja Mikki Hiiri -kuohujuomaa availemaan. Oli muuten lasten mielestä hauskaa juoda kuplivaa limsaa kuohuviinilaseista! Rakettejakin lähdettiin reippaasti ampumaan, mutta kun jo kotipihassa kuului jostain kauempaa ensimmäinen paukahdus, niin Roni pelästyi ja alkoi itkemään. Päästiin kuitenkin siitä sitten rauhallisesti pulkkakyydillä Piikinmäkeen saakka. Siellä molemmilta pieniltä tulikin sitten hurjat itkut, kun isi ampui ensimmäisen raketin. Ei auttanut suojalasit, eikä kuulosuojaimet. Ei muuta kuin takaisin kotiin, eikä Roni halunnut tulla edes ikkunasta katsomaan, kun isi ampui muutaman raketin ulkona  kadulla. Vielä monen päivän päästä Lottakin varmisteli, että eihän meidän enää tarvitse koskaan paukutella niitä raketteja. No, ei tarvitse.

Pari viikkoa vuoden vaihteesta eteenpäin ehdittiin olla terveinä, kun taas iski joku oikein kunnon flunssapöpö. Lapset olivat melkein kaksi viikkoa kuumeessa, Ronilla korvatulehdus ja Lotalla keuhkoputkentulehdus. Siitä viikko eteenpäin Lotta itkeskeli kipeää niskaa, ja lähdettiin kesken hoitopäivän lääkäriin. Imusolmukkeet olivat kaulassa ihan turvonneet, ja jostain flunssan jälkitaudista oli ilmeisesti kyse. Tällä kertaa päästiin onneksi vähällä, ja seuraavana päivänä neiti oli jo kunnossa.

Ensi viikolla meillä on talviloma, ja tarkoitus on tiistaina suunnata kohti Naantalin kylpylää ja Muumimaailmaa. Saa nähdä, päästäänkö reissuun, kun Ronilla iski eilen oksennustauti, josta onneksi tokeni tosi nopeasti. Nyt vähän jännittää, että tuleeko jolle kulle muulle meistä, vai menikö se jo ohi...

Lapset laulaa

Meillä ollaan kovia laulamaan, eikä lapset kaikkein vähiten! Iltaisin kumpikin pikkumuruista riekkuu sängyissään, ja aika usein ohjelmanumerona on sillä hetkellä laulaminen.

Lotta laulaa pääasiassa lastenlauluja, ja tällä hetkellä etenkin Risto Räppääjä ja Viileä Venla -elokuvan lauluja. Ja Roni laulaa perässä vähintään yhtä innokkaasti.

Jossain vaiheessa minä kyllästyin kuuntelemaan lastenlauluja automatkoilla, ja valitsin automusiikiksi Erinin levyn. No, aika äkkiä lapsetkin alkoivat tästä tykätä, ja Lotta oikein pyysi "kosio-osio" kipaletta eli Popeda-nimistä laulua. Ja illalla veisattiin tätä samaa viisua sängynlaidalla keikkuen.

Kyllä oli meillä aikuisilla pokassa pitelemistä, kun pikkuneidin olisi pitänyt olla jo pitkän aikaa unten mailla, ja edelleen sieltä lastenhuoneesta vaan kuului: "Yks asia täytyis ensin selvittää... Ei tehdä tästä vaikeaa..."

Lotta on muuten oppinut englanniksi laulamaan "Happy Birthday" ja innokkaasti esittelee osaamistaan kaikille halukkaille kuulijoille. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä - tietysti! Ronikin siis hoilottaa: "häääpi böööödei tyy jyyy...".

Lotalla on jo pidemmän aikaa ollut menossa englanninkielen kiinnostusvaihe - ehkä se on tullut jäädäkseen...? I hope so! Mummu kun opiskelee englantia kansalaisopistossa, ja serkkutyttökin on aloittanut englannin opinnot, niin Lotta on tästä intoutuneena kovasti itsekin innostunut asiasta. Monet kerrat pikkuneiti kyselee mitä mitkäkin eri asiat ovat englanniksi, ja välillä aina kesken muiden touhujen palaa tarkastamaan esimerkiksi, että "oliko hei hei englanniksi bye bye" ja muita vastaavia. Ja jos joku telkkarissa tai vaikkapa ruokakaupassa puhuu englantia, niin Lotta heti kysyy, että puhuuko se joku englantia. Tai joskus pikkuneiti pyytää, että äiti sano jotain englanniksi. Ja äitihän sanoo!

Joulunalustouhuja

Viime viikkoina meillä on touhotettu perusarkea: töissä- ja hoidossakäynnin lisäksi on mm. leivottu pipareita (joka oli muuten ihan superkivaa iltapuuhaa, ja aika helppoa sellaista!), pulkkailtu torilla ja tehty lumitöitä omalla pihalla. Talvella on muuten jotenkin aika kivaa se, että ei tarvitse lähteä mihinkään puistoon asti, vaan kerrankin meidän oma piha - käytännössä siis parkkipaikka, jossa on isot lumikasat - riittää!

Lisäksi me on käyty kavereilla ja sukulaisilla kyläilemässä, ja on meilläkin jokunen tuttu tainnut kyläillä. On ehditty erään pikkumiehen 3-vuotissynttäreille, on käyty piparkakkutalonäyttelyssä kaupunginmuseolla, on katsottu Risto Räppääjä ja Viileä Venla -elokuvaa - ja aika moneen kertaan onkin...! Ronikin osaa hienosti laulaa: "tsillaa, tsillaa, tsillaa, tsillaa... tää on makeeta ja kliffaa!" Roni on muutenkin oppinut ihan hirveästi uusia sanoja ja puhua pälpättää vaikka mitä juttuja. Ihan aina niistä tosin ei selvää saada, mutta yritys on kova!

Meillä taitaa muuten jäädä tänä vuonna joulukortit postittamatta, kun on edelleen ne kuvatkin ottamatta... Eli ei ehditä niitä enää tilata ja postiin laittaa. No, ens vuonna uusi yritys! Ellei tässä nyt saada askarreltua lasten kanssa jotain vaikka huomenna illalla...!

Nyt sitten vaan odotellaan joulua, leivotaan lisää pipareita ja odotellaan innokkaasti myös Satu-tädin Suomeen saapumista. Lotan kanssa muuten eräänä päivänä käytiin läpi joulupukki- ja tonttuasiaa, ja pikkuneiti kovasti kyseli yksityiskohtia uudelleen ja uudelleen. Mietin jo, että olisiko pitänyt kertoa, miten asia oikeasti menee, mutta sittenhän koko joulusta olisi se yllätys- ja jännitysmomentti kadonnut - eikä sitä sovi hukata!

Lasten touhuja päivähoidossa

Meillä oli tällä viikolla päivähoidossa vasu-keskustelu, jossa jutellaan lasten kasvamiseen ja kehittymiseen liittyvistä asioista. Oli kiva kuulla vähän tarkemmin miten murujen päivät sujuvat sekä tietysti myös, että miten hoitotäti näkee ja kokee meidän murut, joiden kanssa viettää kuitenkin suurimman osan näiden hereilläoloajasta arkena.

Päivähoitoa on takana nyt noin 3 kuukautta. Kovin mielellään lapset muutamia känkkäränkkä-aamu-poikkeuksia lukuun ottamatta hoitoon menevät, ja mukavasti siellä vaikuttavat viihtyvän. Muutamien tuttujen päiväkotikokemuksia vierestä seuraavana olen kyllä huipputyytyväinen tähän meidän perhepäivähoitokuvioon ja hoitajaan (vaikka eipä kellään mitään sen kummempia vaikeuksia hoidossa ole), ja siihen että lapsia on tosiaan yhteensä vain neljä tässä meidän hoitopaikassa.

Hoitotädin mukaan Roni on kova poika leikkimään, koko ajan on joku leikki ja touhu menossa. Suosikkeja ovat vanhat kännykät ja erilaiset autot. Ja hienosti pikkumies jaksaa kuulemma osallistua erilaisiin vähän isompien lasten touhuihinkin. Ja kyllä sen huomaa, että ne muut lapset siellä ovat isompia kuten isosiskokin, sillä Ronikin on jotenkin kasvanut ihan hirveästi, oppinut valtavasti uusia juttuja, ja haluaa itse tehdä kaikenlaisia asioita. Tietysti se kuuluu normaaliin kasvuunkin, mutta varmasti sillä on vaikutusta, että joka päivä mallina on kolme pari vuotta vanhempaa lasta sekä lisäksi vielä ne hoitotädin omat isot pojat.

Lottaa hoitotäti kommentoi reippaaksi pikkuneidiksi, joka kovasti huolehtii myös pikkuveljestään. Meitä vanhempia kovasti kummastutti hoitotädin kysymys, että leikkiikö Lotta kotona omia leikkejään. Hoidossa kun meidän neiti ei kuulemma juuri keskity rauhallisempiin sisäleikkeihin (paitsi että piirtäminen, askartelu ja muu käsillä tekeminen ovat kuulemma kyllä ihan suosikkeja), vaan yrittää aina ehdottaa leikkejä, jotka sisältävät rehaamista, riehumista ja juoksemista. Ja niitä taas kun ei sisällä ole oikein sallittu leikkiä toisin kuin kotona... Tämä on ihan ihme juttu, sillä kotona Lotta leikkii ja touhuaa niin itsekseen kuin Ronin tai meidän muiden kanssa vaikka miten paljon. Vaikka kyllä meillä hipataan ja riekutaankin...!

Angry Birds are here...

Meidän lapsilla on Angry Birds mania... Tai ei nyt ihan ehkä mania, mutta kova fanitus ainakin on menossa! En oikein muista, että mistä se alkoi - ehkä kylässä syödyistä Angry Birds -karkeista tai kaupan kattoon karanneesta AB-ilmapalloista tai jostain muusta epämääräisestä tavarasta, mutta joka tapauksessa meillä on käynnissä kova AB-bongaus. Ja joka puolella niitä näkyykin - lähes jokaisessa lehdessä on jokin mainos, ja hei, ihan oikeasti, kaupassa on jopa Angry Birds -kahvia! Sitä sentään ei ostettu, mutta saippuaa kylläkin...

Ja olihan sitä sitten pakko ostaa kotiinkin molemmille omat pienet AB-pehmolelut, että oikein pääsee innostus valloilleen. Ja kaiken kukkuraksi isin uudessa puhelimessa on kosketusnäyttö, joten nyt sitä peliäkin pääsee pelaamaan. Siis myös Roni 1 vuotta on pelistä tohkeissaan...!

Kaiken huippu oli tänään, kun Lotta pääsi kylässä pelaamaan Angry Birds -peliä ihan livenä! Pelissä oli erilaisia palikoita ja muita palasia, joista koottiin torneja ja muita rakennelmia, joihin sitten heiteltiin niitä birdsejä pienellä katapultilla. Taitaa joulupukin lahjatoivelista saada uuden toiveen listalle!

On muuten aika huvittavaa, että tässä eräänä iltana lasten mennessä nukkumaan lastenhuoneesta kuului: "Onin böötsi pippu!". Eli "Ronin birds tippui!". Pakkohan se pehmolelu oli mennä pienelle lattialta nostamaan, kun niin hienosti osasi pyytää!

Iso poika nukkuu isojen poikien sängyssä...

Otsikko johtaa vähän harhaan, koska meidän iso pikkumies nukkuu kyllä edelleen pinnasängyssä... Mutta koska meidän pinnasänky on sellaista lajia, että siitä saa kaksi pinnaa irti, niin muutama viikko sitten ne napattiin pois. Roni pääsee siis itse kulkemaan sänkyyn ja sieltä pois kahden poisotetun pinnan tilalle muodostuneesta aukosta. Jossa muuten myös sisko tykkää leikkiä ja temppuilla :)

Yöt pikkumies osaa kyllä ihan hienosti nukkua isojen poikien tyyliin - mitä nyt vähintään kerran, pari pitää huutaa äiti tai isi keskellä yötä peittelemään uudelleen. Mutta nukkumaanmeno onkin sitten toinen juttu... Roni ei meinaa millään pysyä sängyssä, vaan haahuilee koko ajanympäriinsä, kun kerran pääse itse sängystään kulkemaan. No, ehkä aika tekee tehtävänsä, ja kun uutuuden viehätys touhusta katoaa, Roni alkaa taas mennä rauhallisemmin nukkumaan. Toivoa sopii, eikö niin...?

Aamun lähestyessä Roni keksii tulla itse pois sängystä ja tepastelee äidin ja isin luokse. Jos kello on vielä "liian vähän", Roni passitetaan takaisin omaan sänkyyn. Mutta jos kello on sopivasti jo vähän enemmän eli yli kuusi, niin tältä reissulta pääsee kätevästi isin viereen jatkamaan unia äidin noustessa aamutouhuihin. Jostain kumman syystä minun aamuherätykseni ovat aikaistuneet viime aikoina - ja herätyskello on menettänyt kokonaan roolinsa... ;)

Sujuva arki

Sujuva arki - sitä tavoitellaan, siitä haaveillaan, mutta joskus se on kuitenkin kaikkea muuta...

Sujuvana arkena lapset heräävät aamulla vasta siinä vaiheessa, kun minä olen saanut kiskotuksi itseni sängystä, pestyä hampaat, kammattua naaman tukan, laitettua ripsarit ja muut tarpeelliset tökötit, ja mahdollisesti jopa tehtyä itselleni aamupalaeväät töihin (kotona kun aamupalaa ei voi enää syödä, koska silloin lapsetkin haluavat syödä, ja se on ihan oma juttunsa - siitä lisää kohta...). Jos tämän kaiken lisäksi vielä ehdin vaihtaa yökkärit päikkäreihin työvaatteisiin, niin bueno!

Kun itse on valmis, niin sitä kummasti malttaa hetken lasten kanssa istuskella sohvalla lastenohjelmien parissa lasten pukemisen lomassa. Näin vältetään myös ylimääräinen kiukku-känkkäränkkä-huuto-kitinä, ja rauhallisen aloituksen jälkeen ulkovaatteiden pukeminen ja hoitoon lähteminenkin yleensä sujuvat kivuttomasti.

Joskus toinen muruista saattaa herätä jo kesken äidin aamutoimien, mutta sujuvana aamuna tämä pikkuihminen tulee iloisena ja hyväntuulisena äidin mukaan kylppäriin pinnilaatikkoa tutkailemaan tai luomiväreillä maalailemaan. Pikkumiehelle saattaa muuten hyvänä aamuna kelvata paikka isin vieressä sängyssä pötköttelemässä, mikä on tietysti kiva juttu sekin!

Mutta kovin usein ei näin leppoisasti arkiaamut suju...

Pahimmillaan haastavimmillaan molemmat pienet ovat kovasti ja ääneekkäästi harmissaan jo siinä vaiheessa, kun minä vasta kaivelen hammasharjaa kylppärin kaapista. Siinä ei sitten omat aamutoimet sujukaan ihan nopeasti ja näppärästi, kun kaksi palosireeniä riiviötä kullanmurua huutaa vieressä... Ja isihän ei luonnollisesti tähän kellonaikaan vielä kenenkään hätää laannuttamaan kelpaa...

Aamuharmistuksen aiheita on lapsilla monia. Raivon mielipahan vapauttamiseen riittää mm. väärän väriset sukat tai väärä mekko (eikä auta, vaikka miten olisi illalla niitä yhdessä etukäteen valkattu...), pikkuveli/isosisko väärässä paikassa tekemässä vääriä asioita, väärä henkilö sytyttämässä valoja tai yksinkertaisesti väärät valot päällä, väärin avattu ovi, väärän henkilön painama hissinnappula tai jotain muuten vaan väärää...

Onneksi aamupalavenkoilut voidaan - ainakin toistaiseksi - meillä unohtaa. Lotta ilmoitti eräänä iltana pari viikkoa sitten, että huomenna hän ei sitten syö aamupalaa kotona, vaan vasta hoidossa, jossa aamupala joka tapauksessa onkin tarjolla. Aivan loistava oivallus! Ja ah, mikä aamujen helpotus! Hoidon alkaessa lapset halusivat syödä aamupalan kotona, ja tähän touhuun kului useimmiten hirveästi aikaa ja paljon eriasteista venkoilua. Ja kyllä, myös äidin hermojen kiristelyä. Nyt kun murut pääsääntöisesti syövät aamupalan vasta hoidossa, mitä on kestänyt nyt parisen viikkoa, niin kyllä on meidän aamut helpottuneet ja aamukiukut vähentyneet!

Samoin viimeiset pari viikkoa ovat olleet kotiintulon osaltakin helpommat - enää ei ole niin hirveitä huuto-potku-raivareita jo heti autossa kotipihassa. Kaipa se aika on tehnyt tehtävänsä ja me ollaan kaikki jo vähän totuttu tähän uuteen arkeen... Nyt uskaltaa jo sanoa, että kyllä tämä töissä ja hoidossa käynti melko sujuvasti alkaa jo sujua!

Poronpolulla

Tänään tempaistiin lasten kanssa ja lähdettiin Poronpolulle! Kyseessä on siis perinteinen, jokavuotinen ulkoilutapahtuma Lopella, jossa tuhansia ihmisiä samoilee Lopen metsissä Poronpolun eri mittaisilla metsälenkeillä. Isi ei voinut tällä kertaa osallistua metsäretkelle, kun muutama viikko sitten endurokisoissa sattunut polvihaaveri vaatii parin kuukauden levon... Ensi vuonna sitten pääsee isikin mukaan!

Sää oli oikein sopiva: reilut 10 astetta lämmintä ja aurinkokin näyttäytyi loppua kohden yhä enemmän. Reittinä meillä oli lyhyin, 5 km mittainen perhepolku, jonne kuuleman mukaan oli mahdollista mennä rattaillakin. Ja kyllä vaan, rattailla me mentiin, vaikka jossain kohtaa matkan varrella oli erilaisia haasteita, mm. jyrkkä laskeutuminen tosi kapeaa polkua kallion sivua, muutama sata metriä mutavellipolkua jne... Tulipahan vähän extreme-fiilistä, ja kunnon kuntoilusta rattaiden lykkiminen siellä maastossa kävi!

Puolessa välissä matkaa saatiin lettuja ja makkaraa Peikkoluolan/Pirunlinnan kupeessa, jonne oli järjestetty lapsille maahis- ja menninkäisohjelmaa. Ja olipa siellä vuohiakin kallioiden väliin tuotu ihmeteltäväksi! Siellä treffattiin myös lasten serkkutytöt, Tiina-täti sekä joukko pikkuserkkuja ja muita tätejä.

Kaiken kaikkiaan Poronpolku oli tosi kiva kokemus ja mahtava tapahtuma. Ensi vuonna uudestaan!

Tulipa Poronpolulta napattua muutama kuvakin:

Ronin 1,5-vuotisneuvolakuulumiset

Ronilla oli viime viikolla 1,5-vuotisneuvola. Mitat olivat seuraavaa: paino n. 12,5 kg ja pituus n. 83 cm. Tuo pituus saattaa oikeasti olla jonkin verran enemmän, Roni kun sai kauhean raivarin siitä, että piti mennä siihen mittauspaikalle pötköttämään. Joten ei se mittaaminenkaan mennyt ihan nappiin...

Kaikki oli kunnossa, ja hienosti Roni osasi tehdä neuvolatätin ja lääkärin antamia tehtäviä (mm. koota palikoista tornin, piirtää ja heittää sekä hakea palloa)!

Meille on muutama lääkäri aiemminkin sanonut, että Ronilla näyttäisi olevan atooppinen iho, mutta koska eivät ole siitä sen enempää juttua jatkaneet, niin enpä ole itsekään siihen sen kummempaa huomiota kiinnittänyt. Eikä se iho mitenkään superatooppinen ole koskaan ollut, mitä nyt ihan perusrasvausta on joutunut tekemään etenkin talvella, ja jotain pieniä ihottumia on matkan varrella ollut.

Tällä kertaa lääkäri kuitenkin kehotti rasvaamaan kunnolla ihoa (kun tällä kertaa oli näppylöitä mahassa ja jaloissa - jotka muuten sitten paljastuikin enterorokoksi...), ja määräsi reseptillä perusvoiteita. Mikä on sinänsä kiva juttu, koska nyt ne saadaan menemään vakuutukseen.

Rok rok rokkoa

No niin, päästiin mekin syksyn sairastelujen makuun... Pari viikkoa sitten molemmat lapset tosin jo olivat räkätaudissa, mutta sen verran lievässä kuitenkin, että selvittiin ilman kuumetta, ja hoidossakin molemmat olivat reippaasti, vaikka räkäisinä. Ja niin muuten olivat ne kaksi muutakin hoitolasta.

Mutta viime viikolla siis iski oikein kunnolla enterorokko. Roni oli ihan pilkullinen päästä varpaisiin, ja osa näppylöistä eteni rakoiksi asti. Ja niitä oli myös suussa - auts. Ja kutisivat ihan hurjasti - auts. Eli aika tuskainen pikkumies oli meillä muutamana päivänä, kun siihen alkuun lisätään vielä 39 asteen kuume.

Ronilla alkoi olla jo kolmen päivän sairastamisen jälkeen normaalit touhut, ja neljäntenä päivänä kuumeen alkamisesta merkkinä sairastelusta oli enää jo vaalenemaan alkaneet täplät. Sunnuntaina oli aivan ihana syyssää ja me otettiin tietysti ilo irti oikein kunnolla puistoilemalla sekä aamulla että iltapäivällä. Illalla oli vielä ohjelmassa Lotan vesipeuhu, josta tulikin sitten kotiin tulikuuma ja väsynyt pikkuneiti. Kuumemittari näytti samoja lukemia kuin Ronilla rokon alkaessa, ja tänään maanantaina meillä onkin sitten maattu sohvalla ja katseltu lastenohjelmia koko päivä.

Lotalla ei onneksi tauti iskenyt ihan yhtä rajuna kuin Ronilla. Näppylöitä on vain muutama otsalla, ja rakkoja muutama suussa. Tänään iltaa kohden olokin näytti jo parantuneen huomattavasti, sillä neidille alkoi leikit jo vähän maistua. Lotta halusi jäädä kotiin isin kanssa leikkimään "jotain tyttöleikkejä", kun me suunnattiin Ronin kanssa ruokakauppaan...!

Pikkumiehen juttelut

Roni on muutaman viime viikon aikana oppinut hirveän paljon uusia sanoja! Pikkumies osaa toistaa perässä vaikeitakin sanoja - ihan aina niistä tosin ei tahdo saada selvää, paitsi äiti tietysti osaa tulkita mitä ihmeellisimpiä mongeruksia yleensä suurin piirtein oikein...!

Aamulla hoitoon mennessä Roni huutaa pihalla jo "Niinaa" eli hoitotätiä, ja jos hoitotädin mies sattuu juuri olevan menossa autolle ja lähdössä töihin, niin Roni sujuvasti huutelee tällekin "Marrrrrkkuuuu". Ärräkin kuulostaa aika usein ärrältä, tai ainakin joltain pärinältä. Taitaa pikkumies oppia ärrän ennen siskoaan, Lotalla kun ei ärrä oikein tahdo vieläkään päristä...

Muita tärkeitä havaintoja, joita Roni päivän mittaan nimeää, ovat mm. mopo, auto, hoplop (jonka ohi ajetaan matkalla hoitoon ja takaisin kotiin), maito, omppu ja putos (kun jotain tippuu lattialle). Myös "pipo" on tärkeä, samoin "hissi", ja telkkarista pikkumies haluaa usein katsoa "auto, auto" eli Autot-elokuvaa.

Syyskuulumisia

Syksy on edennyt jo pitkälle, ja lapset ovat olleet jo neljä viikkoa päivähoidossa - ja minäkin olen ollut töissä saman ajan. Aika on mennyt hirveällä vauhdilla, mutta paljon on ehtinyt tapahtuakin: Roni on alkanut puhua entistä enemmän, Lotalla on alkanut vesipeuhu-uintiharrastus, molemmat lapset ovat alkaneet taas nukkua yöt hyvin (ihanaa!), Lotta on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja tekemään kuperkeikkoja, on käyty Särkänniemessä ja ehditty nähdä kavereitakin. Ja kaiken melskeen keskellä on lähes päivittäin nautittu mummun poimimista mustikoista piirakan muodossa – nam!

Ensimmäinen työ- ja hoitoviikko sujui meillä melko leppoisasti, mutta seuraavalla viikolla minun työmatka ja muutamat iltakokoukset sitten sekoittivatkin arkea tehokkaasti. Ja sitähän tämä sitten tästä eteenpäin on – perheen, töiden, harrastusten ja muiden menojen yhteensovittamista. Onneksi meillä on ihanat isovanhemmat, tädit ja muut läheiset, jotka ovat tärkeänä apuna arjessa – eihän tästä mitään ilman heitä tulisikaan…!

Päivähoidon aloitus on sujunut meillä melko hyvin. Ensimmäisinä viikkoina Roni jäi vähän perään itkemään, mutta nyt pikkumies jo suuntaa heti kohti autoleikkejä, ja vain pikaisesti heilauttaa sieltä hyvästiksi minun lähtiessäni. Iltapäivällä kotiin tultuamme Roni painelee touhuilemaan omiaan, ja vaikka alkuun oli selvästi enemmän itkua, huutoa ja kitinää, niin nyt niistä ei näy merkkiäkään – siis tässä kohtaa päivää. Ronilla tosin on toinen uusi mielenosoitusjuttu kehittynyt: pikkumies polkee molempia jalkoja lattiaan, jonka jälkeen ei suinkaan heittäydy maahan makaamaan mieltä osoittaakseen, vaan rauhallisesti asettelee itsensä lattialle pitkälleen ja siinä sitten jatkaa kiukuttelua…

Lotalla tuntuu hoitoon sopeutuminen olevan vähän vaikeampaa, tai ehkä se vaan ilmenee nyt sitten enemmän viiveellä. Joinain päivinä tuntuu, ettei neiti muuta teekään kuin kitisee ja kiukuttelee, ja joka ikisestä asiasta alkaa jonkin asteinen meteli. Liekö se sitä, että siellä hoidossa Lotta on koko päivän reipas, iso tyttö, ja sitten kotona homma lähtee ihan toiseen suuntaan…? Vai onko pienellä vaan ikävä äitiä? Vai uhmaa? Ja rajojen hakemista? Ja normaalia kasvua ja kehitystä? Ja kaiken muun lisäksi äidillä vaan känkkäränkkäämisen sietokyky vähentynyt? Ja pinna kireämmällä…?

No, kaipa tämä uusi arki vaatii vielä totuttelua ja sopeutumista meiltä kaikilta…