Iso poika nukkuu isojen poikien sängyssä...

Otsikko johtaa vähän harhaan, koska meidän iso pikkumies nukkuu kyllä edelleen pinnasängyssä... Mutta koska meidän pinnasänky on sellaista lajia, että siitä saa kaksi pinnaa irti, niin muutama viikko sitten ne napattiin pois. Roni pääsee siis itse kulkemaan sänkyyn ja sieltä pois kahden poisotetun pinnan tilalle muodostuneesta aukosta. Jossa muuten myös sisko tykkää leikkiä ja temppuilla :)

Yöt pikkumies osaa kyllä ihan hienosti nukkua isojen poikien tyyliin - mitä nyt vähintään kerran, pari pitää huutaa äiti tai isi keskellä yötä peittelemään uudelleen. Mutta nukkumaanmeno onkin sitten toinen juttu... Roni ei meinaa millään pysyä sängyssä, vaan haahuilee koko ajanympäriinsä, kun kerran pääse itse sängystään kulkemaan. No, ehkä aika tekee tehtävänsä, ja kun uutuuden viehätys touhusta katoaa, Roni alkaa taas mennä rauhallisemmin nukkumaan. Toivoa sopii, eikö niin...?

Aamun lähestyessä Roni keksii tulla itse pois sängystä ja tepastelee äidin ja isin luokse. Jos kello on vielä "liian vähän", Roni passitetaan takaisin omaan sänkyyn. Mutta jos kello on sopivasti jo vähän enemmän eli yli kuusi, niin tältä reissulta pääsee kätevästi isin viereen jatkamaan unia äidin noustessa aamutouhuihin. Jostain kumman syystä minun aamuherätykseni ovat aikaistuneet viime aikoina - ja herätyskello on menettänyt kokonaan roolinsa... ;)

Sujuva arki

Sujuva arki - sitä tavoitellaan, siitä haaveillaan, mutta joskus se on kuitenkin kaikkea muuta...

Sujuvana arkena lapset heräävät aamulla vasta siinä vaiheessa, kun minä olen saanut kiskotuksi itseni sängystä, pestyä hampaat, kammattua naaman tukan, laitettua ripsarit ja muut tarpeelliset tökötit, ja mahdollisesti jopa tehtyä itselleni aamupalaeväät töihin (kotona kun aamupalaa ei voi enää syödä, koska silloin lapsetkin haluavat syödä, ja se on ihan oma juttunsa - siitä lisää kohta...). Jos tämän kaiken lisäksi vielä ehdin vaihtaa yökkärit päikkäreihin työvaatteisiin, niin bueno!

Kun itse on valmis, niin sitä kummasti malttaa hetken lasten kanssa istuskella sohvalla lastenohjelmien parissa lasten pukemisen lomassa. Näin vältetään myös ylimääräinen kiukku-känkkäränkkä-huuto-kitinä, ja rauhallisen aloituksen jälkeen ulkovaatteiden pukeminen ja hoitoon lähteminenkin yleensä sujuvat kivuttomasti.

Joskus toinen muruista saattaa herätä jo kesken äidin aamutoimien, mutta sujuvana aamuna tämä pikkuihminen tulee iloisena ja hyväntuulisena äidin mukaan kylppäriin pinnilaatikkoa tutkailemaan tai luomiväreillä maalailemaan. Pikkumiehelle saattaa muuten hyvänä aamuna kelvata paikka isin vieressä sängyssä pötköttelemässä, mikä on tietysti kiva juttu sekin!

Mutta kovin usein ei näin leppoisasti arkiaamut suju...

Pahimmillaan haastavimmillaan molemmat pienet ovat kovasti ja ääneekkäästi harmissaan jo siinä vaiheessa, kun minä vasta kaivelen hammasharjaa kylppärin kaapista. Siinä ei sitten omat aamutoimet sujukaan ihan nopeasti ja näppärästi, kun kaksi palosireeniä riiviötä kullanmurua huutaa vieressä... Ja isihän ei luonnollisesti tähän kellonaikaan vielä kenenkään hätää laannuttamaan kelpaa...

Aamuharmistuksen aiheita on lapsilla monia. Raivon mielipahan vapauttamiseen riittää mm. väärän väriset sukat tai väärä mekko (eikä auta, vaikka miten olisi illalla niitä yhdessä etukäteen valkattu...), pikkuveli/isosisko väärässä paikassa tekemässä vääriä asioita, väärä henkilö sytyttämässä valoja tai yksinkertaisesti väärät valot päällä, väärin avattu ovi, väärän henkilön painama hissinnappula tai jotain muuten vaan väärää...

Onneksi aamupalavenkoilut voidaan - ainakin toistaiseksi - meillä unohtaa. Lotta ilmoitti eräänä iltana pari viikkoa sitten, että huomenna hän ei sitten syö aamupalaa kotona, vaan vasta hoidossa, jossa aamupala joka tapauksessa onkin tarjolla. Aivan loistava oivallus! Ja ah, mikä aamujen helpotus! Hoidon alkaessa lapset halusivat syödä aamupalan kotona, ja tähän touhuun kului useimmiten hirveästi aikaa ja paljon eriasteista venkoilua. Ja kyllä, myös äidin hermojen kiristelyä. Nyt kun murut pääsääntöisesti syövät aamupalan vasta hoidossa, mitä on kestänyt nyt parisen viikkoa, niin kyllä on meidän aamut helpottuneet ja aamukiukut vähentyneet!

Samoin viimeiset pari viikkoa ovat olleet kotiintulon osaltakin helpommat - enää ei ole niin hirveitä huuto-potku-raivareita jo heti autossa kotipihassa. Kaipa se aika on tehnyt tehtävänsä ja me ollaan kaikki jo vähän totuttu tähän uuteen arkeen... Nyt uskaltaa jo sanoa, että kyllä tämä töissä ja hoidossa käynti melko sujuvasti alkaa jo sujua!

Poronpolulla

Tänään tempaistiin lasten kanssa ja lähdettiin Poronpolulle! Kyseessä on siis perinteinen, jokavuotinen ulkoilutapahtuma Lopella, jossa tuhansia ihmisiä samoilee Lopen metsissä Poronpolun eri mittaisilla metsälenkeillä. Isi ei voinut tällä kertaa osallistua metsäretkelle, kun muutama viikko sitten endurokisoissa sattunut polvihaaveri vaatii parin kuukauden levon... Ensi vuonna sitten pääsee isikin mukaan!

Sää oli oikein sopiva: reilut 10 astetta lämmintä ja aurinkokin näyttäytyi loppua kohden yhä enemmän. Reittinä meillä oli lyhyin, 5 km mittainen perhepolku, jonne kuuleman mukaan oli mahdollista mennä rattaillakin. Ja kyllä vaan, rattailla me mentiin, vaikka jossain kohtaa matkan varrella oli erilaisia haasteita, mm. jyrkkä laskeutuminen tosi kapeaa polkua kallion sivua, muutama sata metriä mutavellipolkua jne... Tulipahan vähän extreme-fiilistä, ja kunnon kuntoilusta rattaiden lykkiminen siellä maastossa kävi!

Puolessa välissä matkaa saatiin lettuja ja makkaraa Peikkoluolan/Pirunlinnan kupeessa, jonne oli järjestetty lapsille maahis- ja menninkäisohjelmaa. Ja olipa siellä vuohiakin kallioiden väliin tuotu ihmeteltäväksi! Siellä treffattiin myös lasten serkkutytöt, Tiina-täti sekä joukko pikkuserkkuja ja muita tätejä.

Kaiken kaikkiaan Poronpolku oli tosi kiva kokemus ja mahtava tapahtuma. Ensi vuonna uudestaan!

Tulipa Poronpolulta napattua muutama kuvakin:

Ronin 1,5-vuotisneuvolakuulumiset

Ronilla oli viime viikolla 1,5-vuotisneuvola. Mitat olivat seuraavaa: paino n. 12,5 kg ja pituus n. 83 cm. Tuo pituus saattaa oikeasti olla jonkin verran enemmän, Roni kun sai kauhean raivarin siitä, että piti mennä siihen mittauspaikalle pötköttämään. Joten ei se mittaaminenkaan mennyt ihan nappiin...

Kaikki oli kunnossa, ja hienosti Roni osasi tehdä neuvolatätin ja lääkärin antamia tehtäviä (mm. koota palikoista tornin, piirtää ja heittää sekä hakea palloa)!

Meille on muutama lääkäri aiemminkin sanonut, että Ronilla näyttäisi olevan atooppinen iho, mutta koska eivät ole siitä sen enempää juttua jatkaneet, niin enpä ole itsekään siihen sen kummempaa huomiota kiinnittänyt. Eikä se iho mitenkään superatooppinen ole koskaan ollut, mitä nyt ihan perusrasvausta on joutunut tekemään etenkin talvella, ja jotain pieniä ihottumia on matkan varrella ollut.

Tällä kertaa lääkäri kuitenkin kehotti rasvaamaan kunnolla ihoa (kun tällä kertaa oli näppylöitä mahassa ja jaloissa - jotka muuten sitten paljastuikin enterorokoksi...), ja määräsi reseptillä perusvoiteita. Mikä on sinänsä kiva juttu, koska nyt ne saadaan menemään vakuutukseen.

Rok rok rokkoa

No niin, päästiin mekin syksyn sairastelujen makuun... Pari viikkoa sitten molemmat lapset tosin jo olivat räkätaudissa, mutta sen verran lievässä kuitenkin, että selvittiin ilman kuumetta, ja hoidossakin molemmat olivat reippaasti, vaikka räkäisinä. Ja niin muuten olivat ne kaksi muutakin hoitolasta.

Mutta viime viikolla siis iski oikein kunnolla enterorokko. Roni oli ihan pilkullinen päästä varpaisiin, ja osa näppylöistä eteni rakoiksi asti. Ja niitä oli myös suussa - auts. Ja kutisivat ihan hurjasti - auts. Eli aika tuskainen pikkumies oli meillä muutamana päivänä, kun siihen alkuun lisätään vielä 39 asteen kuume.

Ronilla alkoi olla jo kolmen päivän sairastamisen jälkeen normaalit touhut, ja neljäntenä päivänä kuumeen alkamisesta merkkinä sairastelusta oli enää jo vaalenemaan alkaneet täplät. Sunnuntaina oli aivan ihana syyssää ja me otettiin tietysti ilo irti oikein kunnolla puistoilemalla sekä aamulla että iltapäivällä. Illalla oli vielä ohjelmassa Lotan vesipeuhu, josta tulikin sitten kotiin tulikuuma ja väsynyt pikkuneiti. Kuumemittari näytti samoja lukemia kuin Ronilla rokon alkaessa, ja tänään maanantaina meillä onkin sitten maattu sohvalla ja katseltu lastenohjelmia koko päivä.

Lotalla ei onneksi tauti iskenyt ihan yhtä rajuna kuin Ronilla. Näppylöitä on vain muutama otsalla, ja rakkoja muutama suussa. Tänään iltaa kohden olokin näytti jo parantuneen huomattavasti, sillä neidille alkoi leikit jo vähän maistua. Lotta halusi jäädä kotiin isin kanssa leikkimään "jotain tyttöleikkejä", kun me suunnattiin Ronin kanssa ruokakauppaan...!

Pikkumiehen juttelut

Roni on muutaman viime viikon aikana oppinut hirveän paljon uusia sanoja! Pikkumies osaa toistaa perässä vaikeitakin sanoja - ihan aina niistä tosin ei tahdo saada selvää, paitsi äiti tietysti osaa tulkita mitä ihmeellisimpiä mongeruksia yleensä suurin piirtein oikein...!

Aamulla hoitoon mennessä Roni huutaa pihalla jo "Niinaa" eli hoitotätiä, ja jos hoitotädin mies sattuu juuri olevan menossa autolle ja lähdössä töihin, niin Roni sujuvasti huutelee tällekin "Marrrrrkkuuuu". Ärräkin kuulostaa aika usein ärrältä, tai ainakin joltain pärinältä. Taitaa pikkumies oppia ärrän ennen siskoaan, Lotalla kun ei ärrä oikein tahdo vieläkään päristä...

Muita tärkeitä havaintoja, joita Roni päivän mittaan nimeää, ovat mm. mopo, auto, hoplop (jonka ohi ajetaan matkalla hoitoon ja takaisin kotiin), maito, omppu ja putos (kun jotain tippuu lattialle). Myös "pipo" on tärkeä, samoin "hissi", ja telkkarista pikkumies haluaa usein katsoa "auto, auto" eli Autot-elokuvaa.

Syyskuulumisia

Syksy on edennyt jo pitkälle, ja lapset ovat olleet jo neljä viikkoa päivähoidossa - ja minäkin olen ollut töissä saman ajan. Aika on mennyt hirveällä vauhdilla, mutta paljon on ehtinyt tapahtuakin: Roni on alkanut puhua entistä enemmän, Lotalla on alkanut vesipeuhu-uintiharrastus, molemmat lapset ovat alkaneet taas nukkua yöt hyvin (ihanaa!), Lotta on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja tekemään kuperkeikkoja, on käyty Särkänniemessä ja ehditty nähdä kavereitakin. Ja kaiken melskeen keskellä on lähes päivittäin nautittu mummun poimimista mustikoista piirakan muodossa – nam!

Ensimmäinen työ- ja hoitoviikko sujui meillä melko leppoisasti, mutta seuraavalla viikolla minun työmatka ja muutamat iltakokoukset sitten sekoittivatkin arkea tehokkaasti. Ja sitähän tämä sitten tästä eteenpäin on – perheen, töiden, harrastusten ja muiden menojen yhteensovittamista. Onneksi meillä on ihanat isovanhemmat, tädit ja muut läheiset, jotka ovat tärkeänä apuna arjessa – eihän tästä mitään ilman heitä tulisikaan…!

Päivähoidon aloitus on sujunut meillä melko hyvin. Ensimmäisinä viikkoina Roni jäi vähän perään itkemään, mutta nyt pikkumies jo suuntaa heti kohti autoleikkejä, ja vain pikaisesti heilauttaa sieltä hyvästiksi minun lähtiessäni. Iltapäivällä kotiin tultuamme Roni painelee touhuilemaan omiaan, ja vaikka alkuun oli selvästi enemmän itkua, huutoa ja kitinää, niin nyt niistä ei näy merkkiäkään – siis tässä kohtaa päivää. Ronilla tosin on toinen uusi mielenosoitusjuttu kehittynyt: pikkumies polkee molempia jalkoja lattiaan, jonka jälkeen ei suinkaan heittäydy maahan makaamaan mieltä osoittaakseen, vaan rauhallisesti asettelee itsensä lattialle pitkälleen ja siinä sitten jatkaa kiukuttelua…

Lotalla tuntuu hoitoon sopeutuminen olevan vähän vaikeampaa, tai ehkä se vaan ilmenee nyt sitten enemmän viiveellä. Joinain päivinä tuntuu, ettei neiti muuta teekään kuin kitisee ja kiukuttelee, ja joka ikisestä asiasta alkaa jonkin asteinen meteli. Liekö se sitä, että siellä hoidossa Lotta on koko päivän reipas, iso tyttö, ja sitten kotona homma lähtee ihan toiseen suuntaan…? Vai onko pienellä vaan ikävä äitiä? Vai uhmaa? Ja rajojen hakemista? Ja normaalia kasvua ja kehitystä? Ja kaiken muun lisäksi äidillä vaan känkkäränkkäämisen sietokyky vähentynyt? Ja pinna kireämmällä…?

No, kaipa tämä uusi arki vaatii vielä totuttelua ja sopeutumista meiltä kaikilta… 

Ensimmäinen hoitopäivä

Tai pitäisi kai oikeastaan sanoa, että hoidon harjoittelupäivä, sillä lapset olivat hoidossa vain lounaaseen saakka, ja alkuun mukana menossa olimme me molemmat vanhemmat. Mutta sinne ne jäivät ensimmäisenä hoitopäivänään molemmat pienet hoitotädin kanssa hiekkalaatikolle leikkimään. Hyvä että edes heilauttivat kättä lähtiessämme, kun niin kiinnostavat oli leikit...!

Tänään se siis alkoi, lasten päivähoito perhepäivähoitajalla. Ollaan käyty siellä lasten kanssa jo kerran alkukesästä tutustumassa, ja paikka oli ainakin Lotalla vielä muistissa. Ja ollaan me tietysti hoitoon menemisestä, hoitopaikasta ja hoitotädistä puhuttu pitkin kesää, ja aina silloin tällöin käyty läpi sitä, että sitten syksyllä, kun äiti ja isä menevät töihin, niin lapset menevät päivähoitoon, ja sitten tapahtuu niin ja sitten näin...

Ja hyvin tämä alku sujui! Kun mentiin lapsia hakemaan, Roni juoksi ovelle pienen itkunkitinän kera, mutta kiipesi jo äkkiä äidin sylistä alas isille pikkuautokokoelmaa esittelemään. Kotiinlähteminen oli jopa vähän hankalaakin, kun juuri oli uudet kivat leikit kesken. Lotta sanoikin, että ei halua lähteä kotiin, vaan haluaa jäädä vielä leikkimään...

Huomenna on edessä vielä toinen samanlainen kevennetty päivä, ja ensi viikolla sitten alkaa ihan kokopäivänen päivähoito viitenä päivänä viikossa. Ja ensi viikolla aloittavat myös ne toiset kaksi hoitolasta, jotka tällä viikolla vielä lomailevat. Saas nähdä, miten uusiin kavereihin tutustuminen sitten sujuu!

Auto!

Roni oppi viime viikolla uuden sanan: auto. Illalla juuri ennen nukkumaanmenoa pikkumies sanoi tuon uuden sanansa, ja voitte vaan arvata, mitä pinnasängystä kuului nukahtamiseen saakka. Oikein, sieltä kuului: auto, auto, auto, auto, auto...

Ja sekös vasta kivaa oli, kun Roni sai oman kylpytakin (tähän asti on lainattu siskon takkia, kun sisko ei sitä juuri käytä), jossa oli Autot-elokuvan Salama McQueen -auto. Pikkumies hihkui innoissaan ostoskärryissä ja hypisteli kylpytakkia paketissaan. Ja toisena päivänä ruokakaupassa Roni bongasi saman auton kassan vieressä olevan lastenkirjanipun päältä ja osasi kertoa, että autohan se siinä. Ja kirja tuli myös ostettua!

Tuli tässä samalla mieleen, että telkkarista tulee sellainen lastenohjelma kuin "Raa Raa leikkisä leijona" tai jotain sinne päin. Roni tykkää kovasti tästä ohjelmasta ja aina sen mainoksen nähdessään innostuu kovasti hokemaan "rrrraa rrrraaa". Ärrät tosin kuulostaa enemmän variksen raakkumiselta kuin ärrältä...

Kesälomailua pääkaupungissa

Vihdoin se isin kesäloma alkoi! Loma aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä eli siis maanantaina starttaamalla kohti Helsinkiä. Lapset nukkuivat päiväunet automatkalla, ja ensimmäinen kohde oli merimaailma eli Sea Life. Paikka oli kovasti lasten mieleen ja juuri sopivan kokoinen ainakin 1- ja 3-vuotiaille. Lapset jaksoivat hyvin kulkea koko reitin läpi ja katsella innoissaan erilaisia kaloja ja muita vedeneläviä.

Sea Lifen jälkeen tankattiin kahvilassa välipalaa, ja sitten suunnattiin Sea Lifen seinien toiselle puolelle eli Linnanmäelle. Lotalle otettiin sellainen miniranneke, jolla pääsi noin kymmeneen pienten lasten laitteeseen, ja joihin pääsi aikuinen maksutta mukaan. Ja voi että Lotta tykkäsi! Muutaman härvelin jälkeen todettiin, että Ronillekin olisi kyllä voinut ottaa samanlaisen rannekkeen, kun toinen oli ihan reppanana rattaissa siskon hurvitellessa. No, ensi kerralla sitten!

Illalla suunnattiin Helsingin keskustaan hotelliin (Sokos Hotelli Aleksanteri), jossa oli vielä viimeinen päivän kohokohta: monta sänkyä, joilla sai hyppiä ja pomppia sydämen kyllyydestä! Perhehuoneessa oli kaksi erillistä yhden hengen sänkyä ja lisäksi vuodesohva. Kun nämä kaikki siirrettiin vierekkäin, niin meillä oli melkein 2 m x 4 m kokoinen sänky - temmellyskenttää lapsille oli siis riittämiin...!

Helsinki on hämmästyttävän hiljainen heinäkuussa, ja aika moni ravintolakin oli suljettu, tai avasi vasta kuudelta. Touhupäivän jälkeen suunnattiin illalliselle viereiseen kortteliin italialaisravintola Papa Albertiin, jossa oli muuten tosi hyvää ruokaa! Ravintola oli melkein tyhjä (eli ei häiritty metakallamme muita...), ja aina kun lapset eivät enää jaksaneet olla paikoillaan, isi meni heidän kanssaan ravintolan aulaan, jossa oli tyhjillään oleva baari, jossa pienet saivat temmeltää ja ihmetellä paikkoja. Ja minä sain rauhassa nauttia antipasto-alkupaloista, kuhasta ja parsarisotosta, kahvista ja tiramisusta... nam! Hyvän ruoan lisäksi lapsille oli muuten ilmaiset ruoat, lihapullapastaa ja jäätelöä - aika hyvä systeemi, sillä ainakaan meidän lapset eivät juurikaan ravintoloissa jaksa syömiseen keskittyä, kun on kaikkea muuta ihmeteltävää...

Seuraavana päivänä käytiin kaverin luona Hakaniemessä aamupäiväkahvilla ja suloista tyttövauvaa ihastelemassa. Kyläilyn jälkeen suunnattiin lautalla - vai veneellä vai mikä se nyt olikaan - kohti Korkeasaarta. Roni nukahti heti ensimmäisten eläinten ihmettelyn jälkeen, ja Lotallakin selvästi uni painoi silmissä, vaikka hyvin neiti jaksoi sinnitellä hereillä melkein koko Korkeasaaren visiitin ajan - vasta ihan viimeisillä metreillä tuli uni silmään. Reissun jälkeen kysyttiin Lotalta useampaankin otteeseen, että mikä oli kaikkein paras tai kivoin eläin, ja Lotta vastasi, että possu. Ei siellä kyllä mitään possuja edes ollut...!

Reissun jälkeen lainattiin kirjastosta eläinkirja, ja se onkin ollut kivaa puuhaa sieltä tutkailla kaikkia niitä eläimiä, joita Korkeasaaressa nähtiin. Ja niitähän oli vaikka mitä: leijona, tiikeri, pantteri, ilveksiä, karhuja, lintuja, apinoita, liskoja, koppakuoriasia (jonka Lotta myös muistaa mainita - taisivat tehdä vaikutuksen!), sammakoita, käärmeitä, riikinkukkoja, lokkeja (joista yksi kakkasi Lotan päähän - yök!) ja vaikka mitä muita. Niin, ja lokkien lisäksi saarella parveili iso joukko hanhia (olisikohan ne olleet kanadanhanhia...?), joiden bongaaminen oli lapsista kivaa, ehkä jopa parasta koko Korkeasaaressa...! Ja oli se lintuaitauksessa juossut oravakin aika innostuneen hihkumisen paikka!

Neiti kesäheinä ja kesämies

Lapset nauttivat kesästä - ja niin nauttivat aikuisetkin! Tänään käytiin lasten kanssa ekaa kertaa maauimalassa, vaikka sää ei paras mahdollinen ollutkaan. Taivaalla ajelehti isoja mustia pilviä ja oli aika kova tuuli, mutta onneksi välillä pilkahti aurinkokin esiin.

Lotta oli kuin pieni vesipeto ja polskutteli innoissaan uimarenkaan kanssa allasta päästä päähän. Ronille sää taisi olla liian viileä, kun pikkumies ei halunnut ollenkaan mennä veteen. Vähän Roni kasteli varpaita ja se riitti. No, ei se mitään, siskon touhuja oli kuitenkin kiva seurata ja pillimehu maistui muumikeksien kera! Ehkä ensi kerralla sitten...

Roni tykkää kovasti musiikista ja hytkyy tahdissa milloin missäkin. Uimalassa pikkumies lähti tanssien tallustelemaan viltin ympärillä uimalan radion soidessa, ja edellispäivänä kahvilassa oli kovat jamit menossa haitarimusiikin tahdissa. Roni ei vielä juurikaan osaa laulaa lauluja mukana, mutta muumi-laulua laulaa "papapapapapappa...." ja Kuningas ei -nimisen laulun tahdissa huutaa kovaan ääneen "ei!" laulun mukana. Lotta puolestaan laulaa jo vaikka mitä lauluja ihan itsekseen sekä musiikin mukana, ja välillä meillä onkin autossa sellaiset konsertit meneillään, että ei meinaa ajatuksiaan kuulla...

Roni oppii joka päivä uusia sanoja, joita toistelee perässä kuulemansa mukaan. Viime aikoina uusia sanoja ovat olleet mm. kiikki (kiitti), peppi ja korva. Ronin lempisana taitaa olla "pappa", kun aika moni asia, mm. muumit, ilmaistaan sanalla "pappa". Mökillä oli muuten hauskaa, kun Roni huuteli koko ajan "pappaa" ja pappa vastasi. Kun tultiin mökiltä kotiin, Roni illalla viimeisenä huuteli sängystä vielä "pappa, pappaaa...".

Kesänviettoa

Aika kuluu kuin siivillä, etenkin kun tätä kolme ja puoli vuotta kestänyttä vapaata on jäljellä enää 3 viikkoa - hui! Elämä lasten kanssa on täynnä touhua ja tekemistä, ja sitten kun on rauhallinen hetki, ja ehtisi vaikka tänne blogiinkin kirjoitella, niin sitten on mukava nauttia tuosta rauhasta vaikka hyvän kirjan tai hömppäsarjan parissa, tai vaikka leivoten tai siivoten, tai joskus jopa itsekin päivätorkuista nauttien. Tai seuraavaa sambic-tuntia suunnitellen tai kokouspapereita lukien tai... Puuhaa kyllä riittää, vaikka ei töitä olekaan tehtävänä!

Meillä on koko perheen lomaa seuraavat kolme viikkoa, jonka jälkeen aikuiset menevät töihin ja lapset päivähoitoon. Lasten kanssa otettiin jo startti lomaan ja käytiin mummun ja papan mökillä tällä viikolla. Voi että lasten kanssa on jo helppoa reissata! Viime kesänä Ronille piti mm. lämmitellä tuttipullomaitoa pitkin yötä, mutta nyt ei ole muuta erityistä mukaan otettavaa kuin vaipat. Oma haasteensa mökillä tietysti on siinä, että Ronia pitää koko ajan vahtia ja kulkea perässä, kun mökkipiha on mäkinen ja kivinen, ja hyttyset ovat tietysti myös oma lukunsa. Ronille tulee nimittäin ihan hirveät paukamat hyttysenpistoista ja pikkumies raapii ne ihan verille - usein pistoskohdat jopa tulehtuvat. Ja hyttysiähän mökillä riittää!

Ihanaa mökillä on se, että lapset saavat syödä omasta pihasta mustikoita ja metsämansikoita, pääsee uimaan (vesi tosin oli lapsillekin liian kylmää tällä kertaa!), voi käydä ongella (mummu ja Lotta saivat jopa kolme kalaa mato-ongella laiturilta!), saa rauhassa viettää aikaa mummun ja papan kanssa, ja äidinkin tulee nukuttua kunnolla, kun menee lasten kanssa illalla samaan aikaan nukkumaan ja ottaa vielä päikkärit siihen päälle!

Kotimatkalla pysähdyttiin maatila-tori-kahvilaan, jossa on kesäisin myös pieni eläinpuisto possuineen, vuohineen, kanoineen, pupuineen ja poneineen, ja kaiken kukkuraksi siellä on myös leikkipuisto. Lapset tykkää!

Molemmat lapset samassa huoneessa

Juhannuksen kunniaksi Roni siirrettiin vihdoin Lotan kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Siskon huoneesta tuli siis lastenhuone! Aika ahdashan tuo pikkuhuone on, kun siellä on Lotan sängyn lisäksi Ronin pinnasänky, mutta eipä nuo pienet siellä ihan hirveästi tilaa leikkeihinsä vielä tarvitse. Ja on meillä ennenkin olkkarissa ja eteisessä leikitty! Leluille vaan saisi olla vähän enemmän tilaa, joten tarvitsee varmaan viedä osa varastoon tai jotain...

Ensimmäinen yö uudessa huoneessa sujui tosi hyvin! Roni heräsi muutaman kerran itkemään joskus puolen yön aikaan, mutta sitten nukkuikin ihan sikeästi puoli seitsemään saakka, eikä Lottakaan näyttänyt häiriintyvän Ronin itkuista. Yhteisellä lastenhuoneella on koko ajan ollut myös toinen tavoite: me on koko ajan eletty toivossa, että kyllä Lotta sitten alkaa nukkua omassa huoneessa, kun Ronikin on siellä, mutta ekan yön perusteella näin ei käynyt. Aamulla kun heräsin Ronin heräämisitkahteluun, niin siellähän se Lotta oli meidän sängyssä...!

Illalla nukkumaanmeno vaatii vähän enemmän aikaa, kun lastenhuoneessa on tietysti kaikenlaista tutkailtavaa ja lisäksi vielä sisko siellä oman sängyn toisella puolella. Ronilla oli aiemmin otettu pinnasängystä kaksi irtoavaa pinnaa pois, jotta pääsee itse kulkemaan sänkyyn ja sieltä pois. Ja homma toimi hyvin. Lastenhuoneessa homma ei sitten enää toiminutkaan yhtä kätevästi, vaan pikkumies koko ajan halusi tulla sängystä pois ja lähetä haahuilemaan olkkariin. Laitoimme pinnat takaisin kiinni kulkemisen estämiseksi, ja yllättävän pienellä protestilla siitä selvittiin. Vähän aikaa Roni jaksoi niitä rämisyttää, ja sitten unohtui koko juttu. Ja tänään illalla Roni kävi irtopinnat kertaalleen läpi, ja sitten alkoi myllätä peittoa ja tyynyään nukkumaanmenon merkiksi.

Ja sitten vielä toiseen asiaan. Roni on kova poika höpöttämään. Kun vaan saataisiin selvää, että mitä se pikkumies juttelee...

Ronin sanavarastoon on tullut viime päivinä uusi sana, joka helpottaa kummasti elämää. Nimittäin "ei". Kyllä on monet huudot jääneet huutamatta, kun Ronilta voi kysyä asioita, ja hän osaa vastata "jaa" tai "ei", ja sitten toimitaan sen mukaan. Ihan aina nämä ei tietenkään vielä osu kohdilleen, mutta suurimmassa määrin.

Hauskaa on se, että kun käytiin tällä viikolla thaimaalaisessa ravintolassa syömässä, niin huomasin, että paikan tarjoilijarouva sanoo "joo" ihan samalla tavalla kuin Roni eli "jaa", ja lisäksi samanlaisella aksentilla. Ihan kuin Roni olisi oppinut sen sieltä...! No, ei me kai ihan niin usein siellä käydä... Mutta hauska yhteensattuma!

Juhannuksen viettoa ja vähän muutakin

Tänä vuonna ollaan vietetty juhannusta ihan kotosalla - niin kuin on taidettu viettää aika monena muunakin vuotena... Paitsi että viime vuonna taidettiin kyllä käydä mökillä juhannuksena. Pitääkin täältä blogista selata taaksen päin ja tarkastaa asia...

Tai no, on me paljon muutakin tehty kuin oltu kotona: käyty puistoissa lasten kanssa, ja oltu grillailemassa Tiina-tädin ja Villen kanssa sekä ukilla että mummilla. Jotenkin nämä kaksi kulunutta vapaapäivää ovat tuntuneet paljon pidemmältä, ja ihmeellistä on se, että huomennakin on vielä vapaapäivä! Sinänsä vapaapäivä ei näin kotiäidin arjessa juuri mitään muuta, paitsi sen, että isikin on enemmän kotosalla - mikä on tietysti koko homman tärkein juttu! Ja pidemmän tuntuiseksi tämän kolmen päivän viikonlopun tekee varmasti se, että kaikki paikat ovat kiinni ja ihmiset ovat jossain menoissaaan. Kuin monta sunnuntainta peräkkäin! Paitsi että nykyäänhän sunnuntai ei kyllä juurikaan eroa muista päivistä, kun kaupat ja muut ovat auki... Mutta kivaa joka tapauksessa!

Kuluneen viikon sisään on muuten vietetty taas pitkästä aikaa paljon aikaa sukulaisten kanssa. Satu-täti tuli Suomeen viikonloppuna, ja sunnuntaista tiistaihin hengattiin tiiviisti yhdessä. Maanantaina kokoonnuttiin lisäksi isolla porukalla isomummun kotipihalla, kun mukana oli oman poppoon lisäksi mummu ja pappa, Satu, isomummu, äidin Matti-setä, Ulpu-serkku sekä Kati-serkku puolisonsa Jiken ja heidän ihanan pienen tyttövauvansa kanssa. Tämä pikkuneiti onkin meidän lasten ensimmäinen pikkuserkku minun isän puolelta sukua!

Tämä olikin viimeisiä kertoja, kun vietetään aikaa isomummolla - ainakin näin isommalla kokoonpanolla. Isomummon talo on parhaillaan myynnissä, sillä nyt 87-vuoden iässä mummo ei enää kaikkien vaivojensa kanssa oikein pysty asumaan itsekseen omakotitalossa. Mummo on nyt ollut muutaman kuukauden terkkarissa, josta onneksi ihan kohta pääsee palvelutaloon asumaan. Onpa hyvä, että viime joulu vietettiin sukulaisporukalla mummolla, niin kuin aina silloin, kun me lastenlapset oltiin pieniä, sillä sitä mahdollisuutta ei tästä eteenpäin sitten enää ole...

Viime kuukausien aikana on käyty katsomassa isomummoa monet kerrat terkkarissa. Alkuun mummo oli vähän huonommassa kunnossa, joten lapset eivät päässeet mukaan, mutta alun jälkeen on käyty monet kerrat porukallakin mummoa moikkaamassa. Etenkin Ronin kanssa visiitit on aika pikavierailuja, sillä pikkumies mennä painelee ympäriinsä ja räpeltää kaikki napit ja nappulat läpi, ja eipä siinä paljon muuta vierailun aikana ehdi, kun Ronia paimentaa. Kun oltiin käyty ekan kerran katomassa mummoa lasten kanssa, Lotta alkoi heti kotona leikkiä legopalikoilla ja -hahmoilla sairaalaa. "Nämä on nyt täällä lepäämässä, kun ne on kipeitä. Tämä on niiden sairashuone". Niin kuin mummollakin siellä sairaalassa.

Hoitopaikkaan tutustumassa

Tänään käytiin tutustumassa lasten tulevaan hoitopaikkaan ja hoitotätiin eli siis perhepäivähoitajaan. Pakko sanoa, että vaikka hoito ei ole vielä edes alkanut, niin tämän visiitin perusteella olen enemmän kuin iloinen, että ei saatukaan päiväkotipaikkaa, vaan lapset saavat yksilöllisempää hoitoa melkein kuin kotona. Ja se on kiva se!

Hoitotäti oli tosi mukava, eivätkä lapsetkaan yhtään vierastaneet. Lotta meni reippaasti tädin kanssa käsipesulle, kun mentiin hiekkalaatikkoleikkien jälkeen kurkkaamaan taloon sisälle. Hoitotäti asuu miehensä ja neljän poikansa kanssa omakotitalossa, joka on kivasti kadun päässä viimeisenä talona, ja pihan vierestä alkaa metsä. Lotta on kovasti halunnut trampoliinia, vaikka meillä ei omaa pihaa olekaan, joten oli kiva yllätys, kun hoitotädin pihalla sellainen hökötys oli! Nyt pääsee neiti hyppimään!

Hoitotädin kanssa tehdään varhaiskasvatussuunnitelmat, kuten päiväkodissakin, ja kaikenlaista ohjelmaa ja puuhaa on myös suunnitelmallisesti luvassa. Muut hoitolapset ovat 3-vuotiaat tyttö ja poika eli kivasti Lotalle leikkikaverit, ja tietysti myös Ronillekin.

Hoitopaikka sijaitsee parin kilometrin päässä meidän kotoa. Vaikka olisihan tässä lähempänäkin näitä hoitajia, niin on jotenkin kiva, että lapset saavat olla hoidossa omakotitalossa, jossa voi pihalla leikkiä, kun itse asutaan kerrostalossa, jossa ei ole minkäänlaista pihaa.

Syksyllä sitten nähdään, miten asiat käytännössä lähtevät rullaamaan. Kiva kuitenkin, että sitä odotellessa tässä on vielä monta, monta kesäpäivää...!

Pikkumies tutitta

Nyt on jo menossa kolmas yö Ronilla kokonaan tutitta, ja hyvin on mennyt! Ronillahan ei ole muutamaan kuukauteen ollut tuttia kuin yöllä herätessään - nukkumaankin on menty ihan ilman tuttia. Yöllä se tutti on vaan ollut niin kätevä "hiljentäjä", joka tehoaa nopeasti ja tehokkaasti. Nyt kuitenkin luovuttiin kokonaan koko vekotuksesta, ja päätavoitteena on Ronin siirtäminen Lotan kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Tutin kanssa se olisi vähän hankalaa, kun sitten jonkun pitäisi yöllä käydä sitä tuttia antamassa - helpompi siis ilman...

Ekana tutittomana yönä Roni heräsi muutaman kerran huutamaan, eikä tietenkään meinannut rauhoittua ilman tuttia. Tokana yönä meni jo helpommin, ja olisikohan se pikkumies herännyt kerran tutin perään huutelemaan... Hyvässä vauhdissa siis edetään!

Sanavarasto laajenee

Pikkumiehen suhteellisen selvästi ymmärrettävä sanavarasto on tätä nykyä tällainen:

äiti
joo
avaa
oho
pappa
barbapapa (ilman r-kirjainta tietysti...)
hoplop - jonka Roni muuten tunnistaa kyseisestä paikasta ohi ajettaessa (tietämättömille tiedoksi, että kyse on siis HopLop-leikki-sisähuvipuistopaikasta)

...on niitä varmaan muutama muukin, mutta ei juuri nyt tule mieleen...

Mutta tänään tuli yksi pitkään odotettu sana lisää: "ikkä". Eli siis iskä. Niin se muru vaan oppii!

Kuvia keväältä

Roni oli vähän väsynyt ja nukahti kesken vaipanvaihdon!

Kuvia talvelta ja pääsiäiseltä

Päivähoitopohdiskelua

Elokuussa palaan sitten lopullisesti töihin ja lapset aloittavat päivähoidossa. Haettiin päiväkotipaikkaa kaikista näistä lähipäiväkodeista, ykköstoiveena tietysti sisarusryhmä, joka on kätevästi tuossa Junailijankadun päiväkodissa, jossa on käyty avoimen päiväkodin puolella leikkimässä aina silloin tällöin eli paikka on jo meille kaikille tuttu.

No, eipäs se asia olekaan niin yksinkertainen, sillä kaupungin päiväkodit ovat ihan täynnä! Meille soitettiin jo pari viikkoa sitten, ja kerrottiin, että on varattu paikka perhepäivähoidosta, mutta virallinen ilmoitus asiasta tuli eilen. Oli tosi kiva, että soittivat asiasta etukäteen ja kertoivat asiaan vaikuttavista seikoista, sillä kyllähän se olisi ollut aika iso yllätys, että kun ei ole haettu edes perhepäivähoitopaikkaa, niin sellainen sieltä kysymättä annetaan.

Kyllähän perhepäivähoito kokonaisuutena on ihan varmasti alle eskari-ikäiselle, ja erityisesti alle 3-vuotiaalle, se paras vaihtoehto, siitä on olemassa tutkimuksia ja tieteellistä faktaa vaikka millä mitalla. Ja kyllähän sen maalaisjärkikin sanoo, kun sitä vähän miettii.

Mutta miksi sitten me, ja aika moni muukin, hakee ensisijaisesti päiväkotipaikkaa? Hyvä kysymys. Varmaan osansa on ennakkoluuloilla, sillä minulla ei itsellä ole perhepäivähoidosta mitään kokemuksia, ja muutaman tutun kautta lähes pelkästään huonoja kokemuksia. Ja puolestaan päiväkotikokemukset on taas hyviä. Ja perhepäivähoidossa aika paljon riippuu hoitajasta, niin hänen ammattitaidostaan kuin persoonastaankin. Päiväkodissa niitä hoitajia on useampia, että jos jonkun kanssa on jotain ongelmaa, niin siellä on onneksi niitä muitakin.

Mutta jos ja toivottavasti kun hoitajan kanssa hommat sujuu, niin onhan tämä itse asiassa ihan hyvä, ja varmaan jopa parempikin, näin. Päivähoitohenkilö, jonka kanssa olen ollut yhteydessä, on kyllä ollut aivan ihana, ja ottanut vastaan kaiken palautteen, jota olen jo tässä vaiheessa antanut. Ja kyllähän se kieltämättä tuntuu hyvälle, että siellä oikeasti mietitään näitä asioita perheiden ja näiden toiveiden näkökulmasta. Tämä henkilö sanoi puhelimessa, että yrittävät saada meidät sellaiselle hoitajalle, jossa Roni olisi ainoa pieni, jotta riittää sitten riittävästi syliä Ronille, ja jossa olisi Lotalle suurin piirtein samanikäinen kaveri. Ja että hoitaja olisi sellainen, jolla on päiväkotikokemusta (tai vastaavanlainen koulutus), kun päiväkoti kerran on meidän ykköstoive. No, sanovat näin varmaan (ja toisaalta toivottavasti myös) kaikille, mutta hyvältä se silti kuulostaa!

Nyt sitten vaan odotellaan kesäkuuta, jolloin päästään tutustumaan hoitajaan ja hoitopaikkaan!